Olen Elmo ja viides vuosi opintoja menossa. Pääaineenani on filosofia ja nyt toukokuun aikana olisi tarkoitus saada viimeiset syventävät opinnot suoritettua. Gradun pyrin saamaan valmiiksi syksyyn mennessä, jotta voin paremmin keskittyä muihin opintoihin. Gradua en ole kuitenkaan vielä kovinkaan paljon tehnyt, joten sen valmistuminen syksyyn mennessä voi olla hieman epärealistinen tavoite. Voin siis tarvittaessa jatkaa sen työstämistä syyslukukaudellakin, mutta kesällä olisi jo hyvä saada valmiiksi reipas määrä työtä sen eteen.
Kurssille eksyin, koska maisterivaiheen uutta kirjoitusviestintäkurssia ei tänä lukuvuonna järjestetty filosofian opiskelijoille. Toivon kurssin hyödyttävän gradun työprosessin suunittelussa ja aloittamisessa siten, että pääsen mahdollisimman lähelle aikatauluni tavoitetta.
Gradussani tutkin Jean-Jacques Rousseaun teoriaa yhteiskuntasopimuksesta ja yhteiskunnan muodostamisesta. Tällä hetkellä suunnitelmana on tutkia, millaisia toimintamahdollisuuksia Rousseau tarjoaa yhteiskuntajattelunsa vastustajille, toisinajattelijoille ja vähemmistöryhmille. Myös yhteiskunnasta poistuminen tai sen mahdollisuus saattaa esiintyä tutkimuksen keskiössä. Luonteeltani tutkimukseni tulee olemaan filosofian historiaa, ja tarkoituksena olisi löytää mielekäs näkökulma tarkastella paljon tutkittua Rousseuta. Uskonkin, että tutkimukseni aihe tulee vielä kesän aikana hieman muuttumaan ja toivottavasti myös jäsentymään paremmin.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
lauantai 9. toukokuuta 2015
Wau! Olenpa hukassa tekniikan kanssa, tervetuloa 2010-luvulle, siis.
Moi, mie oon Riko ja tarkoituksenani olisi tehdä gradu... Tai siis gradua olen tekemässä, näin olen ihmisille väittänyt ties miten kauan. Pahoittelen tämän tekstin luonnetta, mutta en ole siitä pahoillani. Minulla on aina ollut jonkinlaisia ongelmia ollut tekstin tuottamisessa. Tai no ei ehkä tekstin sinänsä, mutta hyvän, jäsentyneen tekstin – siis sellaisen, johon itsekin olisi tyytyväinen.Normaali ihminen ei kirjoita sähköpostiviestiä kahta tuntia miettien yksittäisiä sanavalintoja ja niiden luomia konnotaatiota, pohtien ottaako lukija tekstin ehkä hienovaraisena vittuiluna. Kerran kirjoittamani teksti saattaa, ja useimmiten onkin tosiasiassa pyyhitty yhteensä ehkä kymmenkunta kertaa pois tästä todellisuudesta ja tuloksena on jotain, mikä ei ehkäpä sitten enää olekkaan niin persoonallisen ilmaisun tulosta, kuin tarkkarajainen kulissi. Mutta siis, kuten arvata saattaa u2013 tai sitten ei u2013 kirjoitan tämän tekstin vähän samaan tyyliin, tai ei niin vähän, vaan täysin kuten kirjoittelisin pikaviestiohjelmassa siellä oleskelevalle – hyvin vähäiselle – yleisölle.Tämä siis tarkoittaa välittämättä yhtään viestin luettavuudesta (tai välittäen melko paljon totta puhuen), mutta kuitenkin pyrkien säilyttämään samanlaatuisen typerän tajunnanvirran, jonka puhe tuo tullessaan kun vauhtiin pääsee. Funktionaan tällä on lähinnä huvittaa itseäni ja saada tekstiä syntymään aivan eri tahtia kuin virallisisemmissa viesteissä (kuten sähköposteissa, joiden kirjoittaminen osissaa on tärkeimpien viestien – eli työtä koskevien –osalla vienyt kolme päivää).Mutta tarkoituksenani on siis ottaa tämä blogikirjoittaminen, ja varmaan kirjoittaminen muutenkin kurssin osalta, ihan vaan siinä muodossa, että avittuisi tesktin (deskin) itsensä ulostaminen, olipa laatu minkälaista hyvänsä (tarkoitus ei ollut kopioida muiden vitsejä, en muista mitä ajattelin puoli riviä sitten, mutta se oli jotain ihan muuta).
Jeeps, mutta itse gradusta. Gradu on tosissaan ollut "vireillä" kohta puolitoista vuotta, mutta eteneminen on ollut aika olematonta. Tarkoituksenani oli valmistua alunperin täksi kesäksi, mutta gradun ja itsensä potkiminen käyntiin ei ole edennyt (aiemmasta lauseesta voi rivienvälistä lukea jotain, mitä en sinne tarkoittanut, enkä jaksa miettiä rivienvälistä todellisuuspohjaa). Noniin, nyt minulla on ideakin mitä kirjoitan tässä alle suoltuvassa tekstissä (pahoittelen taas huonoja konnotaatioita, mutta vietin jo 15 sekunttia miettien miten korjataan aiempaa lausetta, jotta se ei käsittelisi inkontinenssia jotain inkontinenssiin). Mutta miten edes sanotaan "tuottaa tekstiä" järkevästi? Teksti on näytölläni ja se valuu tuota alakulmaa kohden, se ei ole työn alla tai en edes tuota sitä (maatila tuottaa ruokaa ja yritys tuottaa rahaa)... Mutta joo, jätän tämän ongelman myöhempää varten ja häikäilemättä lisään nämäkin lauseet kasvattamaan loppullista merkkimäärää. Ongelmani lienee melko selvästi kuvattu, vaikka en siitä itsestään hirveästi ole puhunut. Tekisipä mieli piirtää tähän kirjoitukseen omia muistiinpanoja, nuoli sinne tai tänne. Minulla oli jo ainakin kolme ideaa miten pääsisin tekstissä eteenpäin, mutta nyt ne katosivat kun ne katosivat.
Nuoli ylhäältä tähän. Ehkä ei tekstin eksaktius ole niinkään se suuri ongelma, vaikka sellainen kuva voikin tulla, vaan jäsentäminen. Tekstin suhteen kerran mainittu asia on jo kertaalleen käsitelty, kun se tosiasiassa pään sisällä linkittyy useampaan eri kohtaan. Puheessa tätä ongelmaa ei ole ja toisto sallitaan eri tavoin ja ihan eri määrin. Minulle on kyllä tosin sanottu lukemattomia kertoja kysyessäni "olenko kertonut tästä ja tästä", että todellakin olen vähintään kolme kertaa – ehkäpä juuri tästä juontuu pikkutarkkuus tekstin suhteen ja se, että jää sen kanssa miettimään, eikä niitä merkkejä ilmesty ruudulle asti. Samalla teksti on kuitenkin melko hyvää, mutta taantuu tasolle, jossa se ei tavoita päänsisäisestä kaaoksesta ja niistä "hienoista" ideoista kuin murto-osan. Mutta ehkä kirjoitan itse graduni aiheesta tähän ja vetelen ympäriinsä näkymättömiä nuolia, joiden olemassaolon unohdan täysin.
Graduni aihe "jatkaa" kandini aiheesta. En tiedä edes itse mitä tuo "jatkaa" tarkoittaa, mutta kerronpa kandistani, se kuvaa pienoiskoossa graduani ja tuotantoprosessi on ollut vähän samansuuntainen. Tarkoituksenani oli aikoinaan tehdä kandini Herbert Marcusen yhteiskuntateoriasta. Syy tähän oli, että asiasta mainittiin kriittisen teorian luennolla ja päähäni jäi mielikuva, että jos haluaisi tutustua kriittisen teorian ytimeen, niin pitäisi lukea Valistuksen Dialektiikka, Välineellisen Järjen Kritiikki ja Yksiulotteinen Ihminen. No kaksi aiempaa olin jo aiempana kesänä tenttinyt, joten mikäs sen mukavampaa kuin tehdä sen kolmannen pohjalta kandi. Kirjastoon kirjaa lainaamaan mennessäni käteeni kuitenkin tarttui Marcusen Yksiulotteisen Ihmisen lisäksi pari esseekokoelmaa – nehän minä luen nopeasti ja ne antavat yleiskuvan, joka auttaa sisäistämään itse päälähteen. No siinä kandissa kävi niin, että pääteosta en sen puitteissa koskaan lukenut ja keskityin niihin yleiskuvan antaviin lähteisiin. Samalla kuitenkin kandista tuli aika sellainen puolivillainen viritelmä, suunnitelma jäi elämään kriteeriksi, kandissa ei ollut päälähdettä jne. Ja sen suhteen jäi jo sitä tehdessä elämään sellainen epäonnistumisen tunne, kun tiesi etukäteen minkä kirjojen pohjalta sen kirjoittaa. Itse kirjoittamisesta ei tullut yhtään mitään. Kandiseminaariin piti tehdä 10 sivun teksti, joka oli puoli viikkoa ennen deadlinea sählätty räpellys. Tämän pohjalta jatkoprosessointi kuitenkin jäi, kun koskaan ei ollut tyytyväinen omaan tietopohjaan ja lopullinen maalarinteippiviritelmä syntyi, kun viikkoa ennen kandin deadlinea tuli vihdoin se tunne, että nyt alkaa olla kusessa ja olisi pakko tehdä. Vielä kuitenkin kului kaksi päivää ennen kuin rupesi oikeasti kirjoittamaan ja ensimmäisen kirjoituspäivän jälkeen tajusi, että eihän tätä kerkeä valmiiksi saada, no sitten tuotti tekstiä minkä kykeni, löi hampurilaiseksi aiemman 10 sivun kanssa (joka oli tarkoitus kirjoittaa kunnolla uudestaan) ja viimeiset puolitoista päivää sitten keskittyi siihen tekstin ja sanojen muovaamiseen siihen muotoon, että ne kuvastavat melko tarkasti yksiselitteisesti mitä aioin sanoa.
Mutta kandista ei pitänyt kirjoittaa, vaan gradusta. Gradu jatkaa siis tuota samaa tuotantoprosessia ja sama valmiiksiepäonnistumisen fiilis on taustalla. Tällä kertaa kuitenkin myöskin se Yksiulotteinen ihminen on luettuna (ehkä puolitoista kertaa), muistiinpanoja minulla kuitenkaan siitä ei ole, eikä ehkä tule olemaankaan. Mikä kuitenkin kandin suhteen eroaa aika radikaalisti gradussa on, että vaikka työ ei olekkaan edennyt, olen sisäistänyt omia ongelmia ja niiden syitä (pakkohan niitä on puolessatoista vuodessa). Ja kysymys siitä miksi MINUN gradu ei muodostu on aika mielenkiintoinen itsessään (capslock "minun" pyrkii kuvaan ironiaa ja luomaan epämääräisen tunteen lukijan arvostellessa edellistä lausetta ja arvioidessa onko sen kirjoittaja täysi narsisti). Taas olisi nuolille tarvetta... Mutta siis kandini tarkoituksena oli tutustuttaa minut itseni Herbert Marcusen yhteiskuntateoriaan. Miksi taas valitsin kyseisen aiheen, siihen oli kaksi syytä. 1.) Aihe oli kohtuullisen mielenkiintoinen, verrattuna melkein mihin tahansa filosofian kurssien sisältöihin tuota edeltäneinä vuosina. 2.) Pyrkimys olla hyvä oppilas (Tai siis sellainen, jollaisen jokainen äiti haluaa lapsensa olevan ala-asteella. Eli siis seuraavan opetusta ja pyrkien kuuntelemaan mitä opettajat sanoo jne.). Pyrkimys kuitenkin kuvaa ehkä liikaa intentiota, kun taas syynä ennemminkin on tiukkaan lyöty totunnaisuus tai koulutus (mielessä koiran tavat).
Gradun suhteen oikeastaan kohdat 1.) ja 2.) eivät enää päde. 1.) Aihe ei enää oikeammin kiinnosta. 60-luvun opiskelijaideologian ympärillä pyörivät tekstit ovat aika raskasta luettavaa, kun vihdoin ja viimein mieltää sen, että maailma ei ole vuosikymmenien aikana muuttuntu yhtään paremmaksi paikaksi. Ja kyyninen ajatus lyö, että silloin aikoinaan nuoret (ja jotkun vähän vanhemmatkin) mellakoivat kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta vastaan, nykyään "tapa vaikuttaa" on jaa tämä viesti facebookin tilassasi, jos koet tämän epäoikeudenmukaisena. No onhan meillä tosin esim. Kreikka ja sen tapahtumat, joten aihepiiri ei ole loppujen lopuksi oikeastaan yhtään epärelevantti, vaan hyvinkin ajankohtainen. Tosin tässä vaiheessa on iskenyt oma lopahtaminen, eikä aiheesta ole jaksanut kiinnostua, pelkästään uutisten lukeminen on tarpeeksi ikävää. Mutta ehkä parin/muutaman vuoden päästä. 2.) Gradu ei siis tosiaan etene, joten sellainen samantapainen koulupoikamainen valppaus ja uutteruus puuttuu. Tästä kuitenkaan en ole päässyt eroon, sillä aihepiiri ei ole muuttunut paljoakaan ja projekti on periaatteessa vieläkin täsmälleen sama kuin kandin suhteen.
Mutta siis (valitan "mutta siis" -toistoa, ne pyyhin ja muokkaan muiksi ilmaisuiksi normaalisti tekstin kirjoitettuani valmiiksi) nyt on melkein päästy niinkin pitkälle kuin gradun aiheeseen. Oletettu lukija varmasti ihmettelee, että "mitä tämä kaikki äärimmäisen pitkä ja turha johdattelu on ollut, rykäisisi vain ulos mikä sen gradun aihe on!". Gradu siis on ollut nimellisesti "vireillä" puolitoista vuotta (tämän myöntäminen hävettää jokainen kerta) ja minulla on ollut aihekin oikeastaan selvillä koko ajan. Kuitenkin kesti varmaan vuosi ennen kuin pystyi sanomaan yhdessä lauseessa mikä se aihe oli. Aiheen muovautuminen mielessä oli käynyt läpi pitkän prosessin, vaikka ilkeästi sanottuna voisi väittää kyseessä olleen ennemminkin otsikon miettimistä koko ajanjakson. Tällainen pieni muovautuvuus on kuitenkin ollut todella tärkeää (mihin nähden?). Selvästi alkaa hidastua tekstin tuleminen, mutta olen saanut aikaan 8 kappaletta puolentoista sijaan (mikä olisi ennemminkin normaalivauhtia; tai sitten olisin kirjoittanut 3 kappaletta, koska tämä ei ole sähköposti, tiedä häntä). Tai ei ehkä hidastua, mutta ei jaksa enää kirjoittaa aivan kaikeasta.
Mutta kirjoitetaan silti tuosta aiheenmuovautumisprosessista, sillä se on suurin anti mitä olen konkreettisesti(?) saanut aikaiseksi graduni parissa. Alkuperäinen aiheeni koski Herbert Marcusen taideteoriaa. Kyseessä siis oli kummallinen ilmiö, jossa 60-luvulla eräs ulkomaailman suhteen maailman aktiivisimmista (ja Yhdysvaltain valtion eniten vihaamista) filosofeista vetäytyy julkisuudesta. Eli yksinkertaisesti selitettynä: Marcuse oli iso nimi 60-luvun opiskelijaliikkeessä ja innokas liikkeen kannattaja. Sitten kuitenkin maailma rauhoittui (tai ainakin sisäinen kapina) ja seurauksena hävisi myös liike, jonka puolesta Marcuse olisi voinut puhua. No mitä hän tekee? Kirjoittaa tietenkin jonkin verran jälkikatsausta, jossa selittää miksi näin tapahtui, mutta entä tämän käsittelyn jälkeen? No kirjoittaa tietenkin – mistäpä muusta – kuin taiteesta. Mitä ihmettä tässä tapahtui? Miksi ihmeessä henkilö, joka on ollut harvinaisen läheisessä kosketuksessa ulkomaailman kanssa, sitä analysoidessaan, vetäytyy taiteen pariin? Melkoinen täyskäännös!
No vastauksena aiempaan tietenkin on, että taiteen ja yhteiskunnan/ulkoisen maailman välillä vallitsee jonkinlainen suhde, eikä oikeastaan minkäänlaista käännöstä ole koskaan tapahtunutkaan. No niin, siinäpä siis aihe graduun, mutta gradu ei etene. Kuitenkin tekstejä lukiessani ja niiden sisällön jälkikäteen mieleeni jossain muodossa palautuessaan rupeaa huomaamaan entistä enemmän yhteyksiä itseensä ja omaan luomisprosessiinsa. Ei minun gradu mitään taidetta tule olemaan. Mutta vähitellen poimittuani erilaisia yhtymäkohtia Marcusen taideanalyysistä (tai sitä sivuavista kohdista), rupesi mielenkiintoni vähitellen siirtymään kohti luomisprosessia tai sen ennakkoehtoja (tai jokin muu hieno sana tähän). Syksyllä oli kolmas ja siten viimeinen graduseminaari, jonka puitteissa tehty tuotos eteni täsmälleen samoin kuin kandini. Tunne siitä, että asioita ei ole sisäistänyt. Mutta hämmästys olis suuri, kun huomasin, että tekstini sisältö ei käsitellytkään Herbert Marcusea vaan oli käsitteli kokonaisuudessaan Sigmund Freudin käsitystä persoonan ja kulttuurin muodostumisesta.
Näinpä siis olen melkein saanut aikaan tämän ajatuksenkulun läpikäymisen, ja kirjoittanut paperille (valkoiselle pohjalle) ensimmäistä kertaa minkä ihmeen prosessin gradun kanssa on kulkenut (vaikka tekstiä ei olekkaan). Ehkäpä se on terapeuttista (Freudin tullessa mieleen) tai jotain vastaavaa rakentavaa. Mutta kirjoittaa vieläkin ne muutamat rivit ja käydä aihe loppuun. Tätä kautta siis huomasin, että ehkäpä sen Marcusen ei tarvitsekaan olla kirjoittamiseni keskiössä. Sen sijaan voisi keskittyä oikeasti aiheeseen joka kiinnostaa tällä hetkellä. Eli (taiteellinen) luominen tai siis ymmärtämään mistä siinä on kyse. Aiheestahan varmasti löytyisi miljardi erilaista kirjaa sinänsä, mutta oma kiinnostukseni on yksinomaan kulkemani tien (kuulostaapa muuten tyhmältä käyttää fraasia tehtävänannosta) seurausta. Eli taiteella ja yhteiskunnalla on toisiinsa läheinen suhde, taiteella on siis konkreettinen ja tärkeä merkitys. Vähitellen kuitenkin oppii myös sisäistämään, että vaikka näin onkin, ei siitä minun ole pakko kirjoittaa, vaikka tärkeä aihekin olisi (sillä tämänhän päätöksen olen tehnyt jo aiemmin; ja tästä lähtee nuoli Kreikan kriisiin). Mutta siis (<-taas) (taiteellinen) luominen on jännittävä ja monimutkainen ilmiö, johon on monta tulokulmaa. Kun on seurannut oman päänsä sisällä miksi oma luominen ei ota luonnistuakseen, istuu psykoanalyysi Freudeineen ja Marcuseineen siihen melko mallikkaasti omissa mielikuvissa taiteen selittämiseen. Näin rupeaakin olemaan pakka melko valmiina. Kun tuota tekstiä on näin hirveästi tässä jo valmiina, niin käydään lävitse vielä ihan viimeaikainen suunnitelma: Kun tämän vuoden puolella vihdoin päässyt yli Marcusen ylivallasta, niin päätin ihan viime viikolla, että otetaan sankkoon pyörimään vielä kolmaskin setä, nimittäin Erich Fromm. Aihe on toki täsmälleen sama, mutta Frommin etu kahteen muuhun nähden on, että hänen tekstinsä ja ajattelunsa ja kirjoituksensa ovat ymmärrettäviä. Heistäpä sitten sekoittelee aiheen kasaan. Ja aihepiiri käsittelee sitä kuinka taiteilija syntyy yksilöstä. Gradun otsikko tulee sitten hivuamaan jotain luokkaa: tarpeiden sublimaatio, persoona ja taiteilijan synty.
Valehtelin kaikille, enhän ole vastannut vielä kaikkiin kysymyksiin, sillä ne sisälsivät "mitäs tästä eteenpäin" -osion. Eli tarkoituksenani olisi saada vihdoin loppuun kandini parissa aloittamani projekti Marcusen parissa (mille en itsessään suurta arvoa anna), mutta siitä vapautuminen olisi kyllä erittäin mukava juttu. Mutta mitä siitä eteenpäin, erm... oohm... Kun on tämä taideaihe jossain mielessä aina ollut läsnä (vaikka tekstiä ei olekkaan tullut), niin sitä on ruvennut kiinnittämään huomiota taiteeseen itseensä ja kiinnostumaan siitä itsestäänkin. Sen parissa saattaisi olla ihan mielenkiintoista vuosi tai pari viettää, tai kunnes kyllästyisti. Mitä tämä muodossa tai toisessa sitten meinaa, ei mitään hajua. Laitetaan nyt tähän väliin huomautuksena, jonka olisi pitänyt tulla jo paljon aikaisemmin, että monessa kohtaa käyttäessäni termiä taide, olen tosiasiassa tarkoittanut kulttuuria. Taiteen ja kulttuurin suhde sekin on jännä asia, mutta sovitaan niiden olevan täsmälleen sama asia. Suomalainen alkoholi(kulttuuri=taide). Mutta mistä jatkaa gradun jälkeen, kulttuurin lähettyvillä tosissaan olisi mukava työskennellä. Se vaan, että sielläkin lienee ostajan markkinat, vaikka itse ei itse laittaisikaan taiteilija-apurahahakemusta vetämään.
Minulla ei siis tosiaan ollut parempaa tekemistä kuin ruveta kiiirjoittelemaan isoapitkää tekstiä. Mutta musiikin kuuntelu onnistuu tässä sivussa hyvin ja ehkäpä (varmasti) tämä on parempi kuin kuunnella sitä musiikkia ja pörrätä uutissivustoilla lukemassa kolmanteen kertaan päivän uutiset. Musiikki on muuten kanssa kumma asia, sitä kuunnelessa ei oikeastaan pysty olemaan aloillaan vaan on ihan pakko tehdä jotakin, olipa tämä sitten mitä tahansa hyödyllisempää tai hyödyttömämpää. Kuitenkaan oikean tekstin tuottamista tai "oikeaa" lukemista (kauno- ja tietokirjallisuus) en ole koskaan pystynyt moniajamaan musiikin rinnalla. Tähän syynä lienee se sama koulupoikamainen tunnollisuus, joka aiemmin niin voimakkaasti vallitsi. Siinä on jotain rikollista, että koulutöiden rinnalla uhraa osan aivokapasiteetistaan musiikkiin, kuten myös on loukkaus kirjailijaa kohtaan sanoa, että hyvä 100 vuotta sitten kuollut herra, kirjanne ei itsessään riitä minulle, vaan kuuntelen eri aikakauden ja maanosan musiikkia. Ehkäpä yritän kirjoittaa gradustani ekan oman tekstini, jonka suhteen pääsisi noista musiikin ja tekstin sotkemisen kieltävistä sovinnaisuuslaeista.
Kiitos ja näkemiin!
Hyvää Eurooppapäivää ja Timon (Soinin) nimipäivää! tv: nimim. Tänään en oikolue
PS (↑): ompa pelottavaa tuon julkaisunapin painaminen. Minnehän se tämän postaa?
Moi, mie oon Riko ja tarkoituksenani olisi tehdä gradu... Tai siis gradua olen tekemässä, näin olen ihmisille väittänyt ties miten kauan. Pahoittelen tämän tekstin luonnetta, mutta en ole siitä pahoillani. Minulla on aina ollut jonkinlaisia ongelmia ollut tekstin tuottamisessa. Tai no ei ehkä tekstin sinänsä, mutta hyvän, jäsentyneen tekstin – siis sellaisen, johon itsekin olisi tyytyväinen.Normaali ihminen ei kirjoita sähköpostiviestiä kahta tuntia miettien yksittäisiä sanavalintoja ja niiden luomia konnotaatiota, pohtien ottaako lukija tekstin ehkä hienovaraisena vittuiluna. Kerran kirjoittamani teksti saattaa, ja useimmiten onkin tosiasiassa pyyhitty yhteensä ehkä kymmenkunta kertaa pois tästä todellisuudesta ja tuloksena on jotain, mikä ei ehkäpä sitten enää olekkaan niin persoonallisen ilmaisun tulosta, kuin tarkkarajainen kulissi. Mutta siis, kuten arvata saattaa u2013 tai sitten ei u2013 kirjoitan tämän tekstin vähän samaan tyyliin, tai ei niin vähän, vaan täysin kuten kirjoittelisin pikaviestiohjelmassa siellä oleskelevalle – hyvin vähäiselle – yleisölle.Tämä siis tarkoittaa välittämättä yhtään viestin luettavuudesta (tai välittäen melko paljon totta puhuen), mutta kuitenkin pyrkien säilyttämään samanlaatuisen typerän tajunnanvirran, jonka puhe tuo tullessaan kun vauhtiin pääsee. Funktionaan tällä on lähinnä huvittaa itseäni ja saada tekstiä syntymään aivan eri tahtia kuin virallisisemmissa viesteissä (kuten sähköposteissa, joiden kirjoittaminen osissaa on tärkeimpien viestien – eli työtä koskevien –osalla vienyt kolme päivää).Mutta tarkoituksenani on siis ottaa tämä blogikirjoittaminen, ja varmaan kirjoittaminen muutenkin kurssin osalta, ihan vaan siinä muodossa, että avittuisi tesktin (deskin) itsensä ulostaminen, olipa laatu minkälaista hyvänsä (tarkoitus ei ollut kopioida muiden vitsejä, en muista mitä ajattelin puoli riviä sitten, mutta se oli jotain ihan muuta).
Jeeps, mutta itse gradusta. Gradu on tosissaan ollut "vireillä" kohta puolitoista vuotta, mutta eteneminen on ollut aika olematonta. Tarkoituksenani oli valmistua alunperin täksi kesäksi, mutta gradun ja itsensä potkiminen käyntiin ei ole edennyt (aiemmasta lauseesta voi rivienvälistä lukea jotain, mitä en sinne tarkoittanut, enkä jaksa miettiä rivienvälistä todellisuuspohjaa). Noniin, nyt minulla on ideakin mitä kirjoitan tässä alle suoltuvassa tekstissä (pahoittelen taas huonoja konnotaatioita, mutta vietin jo 15 sekunttia miettien miten korjataan aiempaa lausetta, jotta se ei käsittelisi inkontinenssia jotain inkontinenssiin). Mutta miten edes sanotaan "tuottaa tekstiä" järkevästi? Teksti on näytölläni ja se valuu tuota alakulmaa kohden, se ei ole työn alla tai en edes tuota sitä (maatila tuottaa ruokaa ja yritys tuottaa rahaa)... Mutta joo, jätän tämän ongelman myöhempää varten ja häikäilemättä lisään nämäkin lauseet kasvattamaan loppullista merkkimäärää. Ongelmani lienee melko selvästi kuvattu, vaikka en siitä itsestään hirveästi ole puhunut. Tekisipä mieli piirtää tähän kirjoitukseen omia muistiinpanoja, nuoli sinne tai tänne. Minulla oli jo ainakin kolme ideaa miten pääsisin tekstissä eteenpäin, mutta nyt ne katosivat kun ne katosivat.
Nuoli ylhäältä tähän. Ehkä ei tekstin eksaktius ole niinkään se suuri ongelma, vaikka sellainen kuva voikin tulla, vaan jäsentäminen. Tekstin suhteen kerran mainittu asia on jo kertaalleen käsitelty, kun se tosiasiassa pään sisällä linkittyy useampaan eri kohtaan. Puheessa tätä ongelmaa ei ole ja toisto sallitaan eri tavoin ja ihan eri määrin. Minulle on kyllä tosin sanottu lukemattomia kertoja kysyessäni "olenko kertonut tästä ja tästä", että todellakin olen vähintään kolme kertaa – ehkäpä juuri tästä juontuu pikkutarkkuus tekstin suhteen ja se, että jää sen kanssa miettimään, eikä niitä merkkejä ilmesty ruudulle asti. Samalla teksti on kuitenkin melko hyvää, mutta taantuu tasolle, jossa se ei tavoita päänsisäisestä kaaoksesta ja niistä "hienoista" ideoista kuin murto-osan. Mutta ehkä kirjoitan itse graduni aiheesta tähän ja vetelen ympäriinsä näkymättömiä nuolia, joiden olemassaolon unohdan täysin.
Graduni aihe "jatkaa" kandini aiheesta. En tiedä edes itse mitä tuo "jatkaa" tarkoittaa, mutta kerronpa kandistani, se kuvaa pienoiskoossa graduani ja tuotantoprosessi on ollut vähän samansuuntainen. Tarkoituksenani oli aikoinaan tehdä kandini Herbert Marcusen yhteiskuntateoriasta. Syy tähän oli, että asiasta mainittiin kriittisen teorian luennolla ja päähäni jäi mielikuva, että jos haluaisi tutustua kriittisen teorian ytimeen, niin pitäisi lukea Valistuksen Dialektiikka, Välineellisen Järjen Kritiikki ja Yksiulotteinen Ihminen. No kaksi aiempaa olin jo aiempana kesänä tenttinyt, joten mikäs sen mukavampaa kuin tehdä sen kolmannen pohjalta kandi. Kirjastoon kirjaa lainaamaan mennessäni käteeni kuitenkin tarttui Marcusen Yksiulotteisen Ihmisen lisäksi pari esseekokoelmaa – nehän minä luen nopeasti ja ne antavat yleiskuvan, joka auttaa sisäistämään itse päälähteen. No siinä kandissa kävi niin, että pääteosta en sen puitteissa koskaan lukenut ja keskityin niihin yleiskuvan antaviin lähteisiin. Samalla kuitenkin kandista tuli aika sellainen puolivillainen viritelmä, suunnitelma jäi elämään kriteeriksi, kandissa ei ollut päälähdettä jne. Ja sen suhteen jäi jo sitä tehdessä elämään sellainen epäonnistumisen tunne, kun tiesi etukäteen minkä kirjojen pohjalta sen kirjoittaa. Itse kirjoittamisesta ei tullut yhtään mitään. Kandiseminaariin piti tehdä 10 sivun teksti, joka oli puoli viikkoa ennen deadlinea sählätty räpellys. Tämän pohjalta jatkoprosessointi kuitenkin jäi, kun koskaan ei ollut tyytyväinen omaan tietopohjaan ja lopullinen maalarinteippiviritelmä syntyi, kun viikkoa ennen kandin deadlinea tuli vihdoin se tunne, että nyt alkaa olla kusessa ja olisi pakko tehdä. Vielä kuitenkin kului kaksi päivää ennen kuin rupesi oikeasti kirjoittamaan ja ensimmäisen kirjoituspäivän jälkeen tajusi, että eihän tätä kerkeä valmiiksi saada, no sitten tuotti tekstiä minkä kykeni, löi hampurilaiseksi aiemman 10 sivun kanssa (joka oli tarkoitus kirjoittaa kunnolla uudestaan) ja viimeiset puolitoista päivää sitten keskittyi siihen tekstin ja sanojen muovaamiseen siihen muotoon, että ne kuvastavat melko tarkasti yksiselitteisesti mitä aioin sanoa.
Mutta kandista ei pitänyt kirjoittaa, vaan gradusta. Gradu jatkaa siis tuota samaa tuotantoprosessia ja sama valmiiksiepäonnistumisen fiilis on taustalla. Tällä kertaa kuitenkin myöskin se Yksiulotteinen ihminen on luettuna (ehkä puolitoista kertaa), muistiinpanoja minulla kuitenkaan siitä ei ole, eikä ehkä tule olemaankaan. Mikä kuitenkin kandin suhteen eroaa aika radikaalisti gradussa on, että vaikka työ ei olekkaan edennyt, olen sisäistänyt omia ongelmia ja niiden syitä (pakkohan niitä on puolessatoista vuodessa). Ja kysymys siitä miksi MINUN gradu ei muodostu on aika mielenkiintoinen itsessään (capslock "minun" pyrkii kuvaan ironiaa ja luomaan epämääräisen tunteen lukijan arvostellessa edellistä lausetta ja arvioidessa onko sen kirjoittaja täysi narsisti). Taas olisi nuolille tarvetta... Mutta siis kandini tarkoituksena oli tutustuttaa minut itseni Herbert Marcusen yhteiskuntateoriaan. Miksi taas valitsin kyseisen aiheen, siihen oli kaksi syytä. 1.) Aihe oli kohtuullisen mielenkiintoinen, verrattuna melkein mihin tahansa filosofian kurssien sisältöihin tuota edeltäneinä vuosina. 2.) Pyrkimys olla hyvä oppilas (Tai siis sellainen, jollaisen jokainen äiti haluaa lapsensa olevan ala-asteella. Eli siis seuraavan opetusta ja pyrkien kuuntelemaan mitä opettajat sanoo jne.). Pyrkimys kuitenkin kuvaa ehkä liikaa intentiota, kun taas syynä ennemminkin on tiukkaan lyöty totunnaisuus tai koulutus (mielessä koiran tavat).
Gradun suhteen oikeastaan kohdat 1.) ja 2.) eivät enää päde. 1.) Aihe ei enää oikeammin kiinnosta. 60-luvun opiskelijaideologian ympärillä pyörivät tekstit ovat aika raskasta luettavaa, kun vihdoin ja viimein mieltää sen, että maailma ei ole vuosikymmenien aikana muuttuntu yhtään paremmaksi paikaksi. Ja kyyninen ajatus lyö, että silloin aikoinaan nuoret (ja jotkun vähän vanhemmatkin) mellakoivat kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta vastaan, nykyään "tapa vaikuttaa" on jaa tämä viesti facebookin tilassasi, jos koet tämän epäoikeudenmukaisena. No onhan meillä tosin esim. Kreikka ja sen tapahtumat, joten aihepiiri ei ole loppujen lopuksi oikeastaan yhtään epärelevantti, vaan hyvinkin ajankohtainen. Tosin tässä vaiheessa on iskenyt oma lopahtaminen, eikä aiheesta ole jaksanut kiinnostua, pelkästään uutisten lukeminen on tarpeeksi ikävää. Mutta ehkä parin/muutaman vuoden päästä. 2.) Gradu ei siis tosiaan etene, joten sellainen samantapainen koulupoikamainen valppaus ja uutteruus puuttuu. Tästä kuitenkaan en ole päässyt eroon, sillä aihepiiri ei ole muuttunut paljoakaan ja projekti on periaatteessa vieläkin täsmälleen sama kuin kandin suhteen.
Mutta siis (valitan "mutta siis" -toistoa, ne pyyhin ja muokkaan muiksi ilmaisuiksi normaalisti tekstin kirjoitettuani valmiiksi) nyt on melkein päästy niinkin pitkälle kuin gradun aiheeseen. Oletettu lukija varmasti ihmettelee, että "mitä tämä kaikki äärimmäisen pitkä ja turha johdattelu on ollut, rykäisisi vain ulos mikä sen gradun aihe on!". Gradu siis on ollut nimellisesti "vireillä" puolitoista vuotta (tämän myöntäminen hävettää jokainen kerta) ja minulla on ollut aihekin oikeastaan selvillä koko ajan. Kuitenkin kesti varmaan vuosi ennen kuin pystyi sanomaan yhdessä lauseessa mikä se aihe oli. Aiheen muovautuminen mielessä oli käynyt läpi pitkän prosessin, vaikka ilkeästi sanottuna voisi väittää kyseessä olleen ennemminkin otsikon miettimistä koko ajanjakson. Tällainen pieni muovautuvuus on kuitenkin ollut todella tärkeää (mihin nähden?). Selvästi alkaa hidastua tekstin tuleminen, mutta olen saanut aikaan 8 kappaletta puolentoista sijaan (mikä olisi ennemminkin normaalivauhtia; tai sitten olisin kirjoittanut 3 kappaletta, koska tämä ei ole sähköposti, tiedä häntä). Tai ei ehkä hidastua, mutta ei jaksa enää kirjoittaa aivan kaikeasta.
Mutta kirjoitetaan silti tuosta aiheenmuovautumisprosessista, sillä se on suurin anti mitä olen konkreettisesti(?) saanut aikaiseksi graduni parissa. Alkuperäinen aiheeni koski Herbert Marcusen taideteoriaa. Kyseessä siis oli kummallinen ilmiö, jossa 60-luvulla eräs ulkomaailman suhteen maailman aktiivisimmista (ja Yhdysvaltain valtion eniten vihaamista) filosofeista vetäytyy julkisuudesta. Eli yksinkertaisesti selitettynä: Marcuse oli iso nimi 60-luvun opiskelijaliikkeessä ja innokas liikkeen kannattaja. Sitten kuitenkin maailma rauhoittui (tai ainakin sisäinen kapina) ja seurauksena hävisi myös liike, jonka puolesta Marcuse olisi voinut puhua. No mitä hän tekee? Kirjoittaa tietenkin jonkin verran jälkikatsausta, jossa selittää miksi näin tapahtui, mutta entä tämän käsittelyn jälkeen? No kirjoittaa tietenkin – mistäpä muusta – kuin taiteesta. Mitä ihmettä tässä tapahtui? Miksi ihmeessä henkilö, joka on ollut harvinaisen läheisessä kosketuksessa ulkomaailman kanssa, sitä analysoidessaan, vetäytyy taiteen pariin? Melkoinen täyskäännös!
No vastauksena aiempaan tietenkin on, että taiteen ja yhteiskunnan/ulkoisen maailman välillä vallitsee jonkinlainen suhde, eikä oikeastaan minkäänlaista käännöstä ole koskaan tapahtunutkaan. No niin, siinäpä siis aihe graduun, mutta gradu ei etene. Kuitenkin tekstejä lukiessani ja niiden sisällön jälkikäteen mieleeni jossain muodossa palautuessaan rupeaa huomaamaan entistä enemmän yhteyksiä itseensä ja omaan luomisprosessiinsa. Ei minun gradu mitään taidetta tule olemaan. Mutta vähitellen poimittuani erilaisia yhtymäkohtia Marcusen taideanalyysistä (tai sitä sivuavista kohdista), rupesi mielenkiintoni vähitellen siirtymään kohti luomisprosessia tai sen ennakkoehtoja (tai jokin muu hieno sana tähän). Syksyllä oli kolmas ja siten viimeinen graduseminaari, jonka puitteissa tehty tuotos eteni täsmälleen samoin kuin kandini. Tunne siitä, että asioita ei ole sisäistänyt. Mutta hämmästys olis suuri, kun huomasin, että tekstini sisältö ei käsitellytkään Herbert Marcusea vaan oli käsitteli kokonaisuudessaan Sigmund Freudin käsitystä persoonan ja kulttuurin muodostumisesta.
Näinpä siis olen melkein saanut aikaan tämän ajatuksenkulun läpikäymisen, ja kirjoittanut paperille (valkoiselle pohjalle) ensimmäistä kertaa minkä ihmeen prosessin gradun kanssa on kulkenut (vaikka tekstiä ei olekkaan). Ehkäpä se on terapeuttista (Freudin tullessa mieleen) tai jotain vastaavaa rakentavaa. Mutta kirjoittaa vieläkin ne muutamat rivit ja käydä aihe loppuun. Tätä kautta siis huomasin, että ehkäpä sen Marcusen ei tarvitsekaan olla kirjoittamiseni keskiössä. Sen sijaan voisi keskittyä oikeasti aiheeseen joka kiinnostaa tällä hetkellä. Eli (taiteellinen) luominen tai siis ymmärtämään mistä siinä on kyse. Aiheestahan varmasti löytyisi miljardi erilaista kirjaa sinänsä, mutta oma kiinnostukseni on yksinomaan kulkemani tien (kuulostaapa muuten tyhmältä käyttää fraasia tehtävänannosta) seurausta. Eli taiteella ja yhteiskunnalla on toisiinsa läheinen suhde, taiteella on siis konkreettinen ja tärkeä merkitys. Vähitellen kuitenkin oppii myös sisäistämään, että vaikka näin onkin, ei siitä minun ole pakko kirjoittaa, vaikka tärkeä aihekin olisi (sillä tämänhän päätöksen olen tehnyt jo aiemmin; ja tästä lähtee nuoli Kreikan kriisiin). Mutta siis (<-taas) (taiteellinen) luominen on jännittävä ja monimutkainen ilmiö, johon on monta tulokulmaa. Kun on seurannut oman päänsä sisällä miksi oma luominen ei ota luonnistuakseen, istuu psykoanalyysi Freudeineen ja Marcuseineen siihen melko mallikkaasti omissa mielikuvissa taiteen selittämiseen. Näin rupeaakin olemaan pakka melko valmiina. Kun tuota tekstiä on näin hirveästi tässä jo valmiina, niin käydään lävitse vielä ihan viimeaikainen suunnitelma: Kun tämän vuoden puolella vihdoin päässyt yli Marcusen ylivallasta, niin päätin ihan viime viikolla, että otetaan sankkoon pyörimään vielä kolmaskin setä, nimittäin Erich Fromm. Aihe on toki täsmälleen sama, mutta Frommin etu kahteen muuhun nähden on, että hänen tekstinsä ja ajattelunsa ja kirjoituksensa ovat ymmärrettäviä. Heistäpä sitten sekoittelee aiheen kasaan. Ja aihepiiri käsittelee sitä kuinka taiteilija syntyy yksilöstä. Gradun otsikko tulee sitten hivuamaan jotain luokkaa: tarpeiden sublimaatio, persoona ja taiteilijan synty.
Valehtelin kaikille, enhän ole vastannut vielä kaikkiin kysymyksiin, sillä ne sisälsivät "mitäs tästä eteenpäin" -osion. Eli tarkoituksenani olisi saada vihdoin loppuun kandini parissa aloittamani projekti Marcusen parissa (mille en itsessään suurta arvoa anna), mutta siitä vapautuminen olisi kyllä erittäin mukava juttu. Mutta mitä siitä eteenpäin, erm... oohm... Kun on tämä taideaihe jossain mielessä aina ollut läsnä (vaikka tekstiä ei olekkaan tullut), niin sitä on ruvennut kiinnittämään huomiota taiteeseen itseensä ja kiinnostumaan siitä itsestäänkin. Sen parissa saattaisi olla ihan mielenkiintoista vuosi tai pari viettää, tai kunnes kyllästyisti. Mitä tämä muodossa tai toisessa sitten meinaa, ei mitään hajua. Laitetaan nyt tähän väliin huomautuksena, jonka olisi pitänyt tulla jo paljon aikaisemmin, että monessa kohtaa käyttäessäni termiä taide, olen tosiasiassa tarkoittanut kulttuuria. Taiteen ja kulttuurin suhde sekin on jännä asia, mutta sovitaan niiden olevan täsmälleen sama asia. Suomalainen alkoholi(kulttuuri=taide). Mutta mistä jatkaa gradun jälkeen, kulttuurin lähettyvillä tosissaan olisi mukava työskennellä. Se vaan, että sielläkin lienee ostajan markkinat, vaikka itse ei itse laittaisikaan taiteilija-apurahahakemusta vetämään.
Minulla ei siis tosiaan ollut parempaa tekemistä kuin ruveta kiiirjoittelemaan isoapitkää tekstiä. Mutta musiikin kuuntelu onnistuu tässä sivussa hyvin ja ehkäpä (varmasti) tämä on parempi kuin kuunnella sitä musiikkia ja pörrätä uutissivustoilla lukemassa kolmanteen kertaan päivän uutiset. Musiikki on muuten kanssa kumma asia, sitä kuunnelessa ei oikeastaan pysty olemaan aloillaan vaan on ihan pakko tehdä jotakin, olipa tämä sitten mitä tahansa hyödyllisempää tai hyödyttömämpää. Kuitenkaan oikean tekstin tuottamista tai "oikeaa" lukemista (kauno- ja tietokirjallisuus) en ole koskaan pystynyt moniajamaan musiikin rinnalla. Tähän syynä lienee se sama koulupoikamainen tunnollisuus, joka aiemmin niin voimakkaasti vallitsi. Siinä on jotain rikollista, että koulutöiden rinnalla uhraa osan aivokapasiteetistaan musiikkiin, kuten myös on loukkaus kirjailijaa kohtaan sanoa, että hyvä 100 vuotta sitten kuollut herra, kirjanne ei itsessään riitä minulle, vaan kuuntelen eri aikakauden ja maanosan musiikkia. Ehkäpä yritän kirjoittaa gradustani ekan oman tekstini, jonka suhteen pääsisi noista musiikin ja tekstin sotkemisen kieltävistä sovinnaisuuslaeista.
Kiitos ja näkemiin!
Hyvää Eurooppapäivää ja Timon (Soinin) nimipäivää! tv: nimim. Tänään en oikolue
PS (↑): ompa pelottavaa tuon julkaisunapin painaminen. Minnehän se tämän postaa?
Pitkä ja kivinen tieni
Nimeni on Johanna ja opiskelen kuudetta vuotta Suomen historiaa.
Ensimmäisessä tapaamisessa unohdin mainita, että olen myös arkistonhallinnan
maisteriohjelmassa, jossa pääaineeni siis on Suomen historia. Tällä hetkellä
graduni on vielä aika teoreettisella tasolla, sillä en ole vielä varsinaisesti
aloittanut sen kirjoittamista. Ainoa teksti, mitä minulla on graduuni liittyen
kasassa, on viime keväänä maisteriseminaarissa tekemäni seminaarityö. En vielä
tiedä, kuinka paljon pystyn hyödyntämään sitä varsinaisessa gradussa.
Gradun aihepiirin parissa olen kyllä puuhastellut jo
useamman vuoden, sillä tein kandidaatintutkielmani samasta aiheesta, eli
Tukholman 1670-luvun noitavainoista. Toistaiseksi en siis kuitenkaan ole vielä
aloittanut kirjoitusprosessia, vaan pelkästään käynyt läpi aineistoani ja
tehnyt siitä muistiinpanoja. Aineistotyökin on vielä hieman kesken, mutta
loppusuoralla kuitenkin. Kuluneen lukuvuoden olen siis oikeastaan vähän
vältellyt kirjoittamisen aloittamista pakenemalla aineiston pariin.
Tälle kurssille päädyin, koska toivoin, että siitä olisi
apua kirjoittamisen aloittamisessa. Aloittaminen on minulle vaikeaa. Minulla on
taipumusta perfektionismiin ja ajattelen helposti, että tuottamani tekstin
pitäisi olla kerralla valmista. Olen siis hyvin itsekriittinen kirjoittamani
tekstin suhteen, joten tähän asti on ollut vain helpompaa lykätä kirjoittamisen
aloittamista. Kirjoittamisen kanssa minulla oli ongelmia jo tehdessäni
kandidaatintutkielmaani, joka valmistui lopulta vasta kaksi vuotta aiottua
myöhemmin. Sinä aikana kirjoittaminen ahdisti niin paljon, että pelkkä kanditiedoston
avaaminen tuntui usein ylivoimaiselta. Vaikka sain kandintutkielmastani lopulta
hyvän arvosanan, niin viivästymisen takia siitä on itselleni jäänyt
jonkinlainen epäonnistumisen kokemus, joka kummittelee vielä jossain
graduprosessinkin taustalla.
Graduni aiheena on siis Tukholman noitavainot 1670-luvulla.
Tarkoituksenani on kirjoittaa mikrohistoriallinen tutkimus erään
poikkeuksellisen noitavainoissa kuolemaan tuomitun kohtalosta. Poikkeuksellista
hänessä oli se, että hän oli ainoa Ruotsin suurissa noitavainoissa (1668-1676) noituudesta
tuomittu, joka poltettiin elävältä (tavallisesti tuomitut mestattiin ennen
polttamista). Alkuperäisenä tutkimusongelmanani oli tutkia, miksi juuri hänelle
langetettiin niin poikkeuksellinen tuomio. Enää en kuitenkaan ole oikein varma,
onko tuo alkuperäinen tutkimusasetelma relevantti, sillä siihen ei tutkimastani
aineistosta oikein tunnu löytyvän vastauksia. Joudun siis ehkä vielä hieman
muuttamaan alkuperäisiä tutkimuskysymyksiä.
Aihe ei ole itse keksimäni, vaan kandidaattiseminaarini
ohjaaja ehdotti sitä. Jokin aihe oli pakko valita ja olin tosiaan jo tehnyt
kandidaatintutkielmani samasta aihepiiristä, joten tartuin tähän aiheeseen.
Mielestäni aiheeni on kyllä kiinnostava, mutta siihen liittyy myös menneisyyden
painolastia. Kandivaiheessa olin välillä todella kyllästynyt ja tuskastunut
koko aiheeseen, kun tutkielmanteko ei edistynyt. En tiedä olisiko ehkä ollut
parempi valita joku ihan muu aihe graduun, mutta en keksinyt mitään muutakaan.
Gradu on minulle viimeinen etappi opiskeluissani. Kaikki
muut tarvittavat kurssit olen jo suorittanut, ainoastaan gradu pitäisi vielä
saada tehtyä, jotta voisin valmistua. Gradu merkitsee itselleni siis viimeistä
estettä minun ja valmistumisen välillä, joka pitäisi saada hoidettua alta pois
mahdollisimman nopeasti.
Minun tieni
Nimeni on Annika ja
olen viidennen vuoden filosofian opiskelija. Kertyneistä
opiskeluvuosista voisi kuvitella, että olen pian opintojeni
loppupuolella ja pian valmistumassa, mutta totuus on toinen. Olen
suorittanut opettajankoulutuksen ja hakeutunut kansalaisyhteiskunnan
asiantuntijuuden maisteriohjelmaan, jotka molemmat lisäävät
opintojeni pituutta ja lisäksi pienessä pakokauhussa työllistymisen
suhteen olen haalinut itselleni opetettavia aineita viisi kappaletta,
joten opintoni tulevat kestämään vielä kaksi vuotta. Eli yhteensä
seitsemän (7) vuotta, mikä mielestän on hirveän paljon. Olen siis
niitä ikuisuusopiskelijoita ja pelkään, että minusta se tulee se
”N-vuoden opiskelija”, johon tutorit huvittuneena viittaavat
esitellessään yliopistoelämää uusille fukseille.
Opintopolkuni on
johtanut minut tälle kurssille oppiaineemme
tutkintorakenneuudistuksen myötä eli käytännössä kurssi on
minulle pakollinen. Uskon kuitenkin, että tästä pakotteesta on
hyötyä kaikille filosofian opiskelijoille, joille vaikeus pysyä
asetetuissa deadlineissa näyttää olevan jokseenkin tyypillistä
eli ehkä tämä kurssi niin sanotusti potkii hieman persuuksille ja
pakottaa oman tekemisen aikatauluja välttelevän filosofin
asettamaan itselleen rajoja omaksi parhaakseen. Omassa tapauksessani
tarkoitus on saada graduni valmiiksi tammikuuhun mennessä ja olen
siitä noin puolet jo tehnyt. Gradussani tasapainottelen
maisteriohjelmani ja pääaineeni vaatimusten välillä eli toisaalta
sen tulisi käsitellä jotakin yhteiskunnallisesti relevanttia
aihetta, mutta aiheen tulisi olla myös filosofian näkökulmasta
kiinnostava. Työskentelyni onkin kohdannut useasti kysymyksen ”mikä
tässä on filosofiaa?” ja maisteriohjelman kontekstissa graduni
taas on hieman epätavallinen.
Gradussani tutkin
ranskalaisen sosiologi/filosofi Jean Baudrillardin simulaation
teorian poliittista ulottuvuutta eli käytännössä tutkin
teoreetikon näkemyksiä poliittisesta osallistumisesta ja
demokratian ongelmista nyky-yhteiskunnassa. Olen suunnattoman
kiinnostunut aiheestani ja koen sen mielekkääksi ja tärkeäksi,
sillä se käsittelee mielestäni ajankohtaista poliittisen
osallistumisen muutosta ja tyytymättömyyttä nykyistä poliittista
järjestelmää kohtaan. En siis koe graduani aivan turhaksi vaikka
luulen, että se tulee loppujen lopuksi homehtumaan arkistoissa
ilman, että kukaan koskaan lukee sitä. Se lienee kohtalo
suurimmalle osalle graduista. Olen kuitenkin kiinnostunut kääntämään
opinnäytteeni englanninkieliseksi artikkeliksi, sillä keskustelu
aiheesta on vilkasta ja Baudrillardin näkemykset on viime vuosina
nostettu uudelleen tapetille. En kuitenkaan murehdi liikaa graduni
merkityksellisyydestä, vaan minulle riittää, että koen sen
itselleni mielekkääksi ja saan sen valmiiksi sellaisena, että voin
siitä olla ylpeä.
perjantai 8. toukokuuta 2015
Ilmisubjekti ja jokin objekti
Olen Mikael, suomen
kielen opiskelija, joka ei oikein osaa profiloida itseään. Toisinaan olen
rauhallinen ja hiljainen, toisinaan taas hätäinen ja äänekäs, mutta kuitenkin
ennen kaikkea tunnen olevani hidas. Äärimmäisen hidas olen kirjoittamisessa. Pysähdyn
usein tarkastelemaan aivan yksittäisten sanojen vaikutusta virkkeiden ja
tekstin kokonaisuuteen. Saattaa toki olla alalleni ominaista, mutta pysähdyn
liian usein ja lopulta en pysty tuottamaan isoa määrää tekstiä sellaisessa
ajassa kuin useat muut kanssaopiskelijani tuntuvat tuottavan. Tietynlainen
perfektionismi siis vaivaa kirjoittamistani. Tieteelliseen kirjoittamiseen en
ole oikein koskaan innostunut ja olenkin melkein satavarma siitä, ettei minusta
koskaan mitään tutkijaa tule, vaan äikän tai suomen kielen ope, mikä ois ihan
ok.
Gradun kirjoittamisessa
minua ehkä ahdistaa eniten juuri sen koko tekstimääränä – valtava määrä
kokonaisuuteen vaikuttavia pieniä päätöksiä, sanavalintoja, referointeja,
otsikointeja, lähteitä… Teorialukujen kirjoittaminen ei ollut kuitenkaan
kovinkaan kivuliasta, mutta mielestäni se on myös vähiten luovuutta vaativa gradun osa. Teorialuvun
olen siis saanut jotakuinkin tyydyttävään muotoon, mutta pientä aineiston ja
metodin kuvausta lukuun ottamatta olen vielä kaikissa muissa osioissa täysin
alkutekijöissä ja polkenut paikallani pitemmän aikaa.
Niin tosiaan, mitä
tutkin, olisi ehkä tässä syytä avata. Tällä hetkellä graduni kulkee nimellä Yksikön 1. persoonan ilmisubjektin
esiintyvyys eri taitotasoilla kirjoitetussa oppijansuomessa. Avataanpa
hiukan lisää… Ilmisubjekti tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan ilmipantua
pronominisubjektia esim. minä
lennän. Pelkkä lennän ilman minää taasen on ilmisubjektiton
persoonan ilmaus (persoona tulee ilmi verbin persoonapäätteestä). Aineistonani
on kielten laitoksen ja Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen Topling-projektiin
kerätyt eri taitotasoille arvioidut S2-koululaisten ja -lukiolaisten
kirjoittamat tehtävät ( https://www.jyu.fi/hum/laitokset/kielet/tutkimus/hankkeet/topling
). Aineistosta olen tehnyt erilaisia laskelmia ilmisubjektin esiintyvyydestä ja
verbiluokitteluja. Numerot on helppo taulukoida, mutta tulosten kattava
analysointi tuntuu vaikealta.
Aluksi aiheeni tuntui
kohtuullisen mielekkäältä, mutta viime aikoina se on tuntunut aika
turhanpäiväiseltä ja minua on jossakin määrin vaivannut ajatus siitä, että
tuskin tällainen tutkimus ketään kiinnostaa. Kuitenkin gradu on tehtävä
valmiiksi, koska muuten minusta ei koskaan tule maisteria eikä täten myöskään
muodollisesti pätevää opettajaa. Jonkinlaista mielekkyyttä työskentelyyni
etsin, mutta ennen kaikkea selkeää suunnitelmallisuutta. Näillä näkymin teen
graduani touko-, kesä- ja elokuussa (heinäkuussa teen jotakin muuta) ja
tavoitteenani on, että saisin työn valmiiksi alkusyksystä. Tällä hetkellä
tärkeintä minulle on valmis gradu, ei lainkaan se, millaisen arvosanan siitä
saan. Toivon, että tästä kurssista on apua kirjoittamis- ja suunnitteluongelmiini
ja viime kerrasta sain ainakin kohtuullisen positiivisen fiiliksen ja pienen
motivaatiopiikin, mutta paljoa en ole senkään jälkeen graduni eteen tehnyt –
ihan vähän tosin, mutta kohta pitäisi päästä siihen, että tekisin ainakin joka
arkipäivä kohtuullisen paljon. Nähdään maanantaina!
torstai 7. toukokuuta 2015
Tieni mun
Tervehdys kaikille
Koska alkuperäisestä tekstistäni alkoi muodostua liian kuiva, niin ajattelin rohkaistua kokeilemaan ohjeissa ehdotettua persoonallista ratkaisua:
Hei, olen Pauliina
ja toivon, että graduni on joskus valmiina.
Tykkään graduani kovasti suunnitella,
mutta ehkä olisi jo aika sitä myös kirjoitella.
Kielikeskuksen valikoimista löysinkin
kurssin jos toisenkin,
jotka gradua vauhtiin laittaa.
Ja sanoin: "Eipä tuo ainakaan haittaa."
Niinpä nyt muutamalla kerralla,
hyvin aikaisin aamulla,
pohdin graduni kulkua,
jottei tulisi kirjoitussulkua.
Mielelläni kun vihdoin valmistuisin
ja työelämään paneutuisin.
Ja koska vain gradun kanssa voi valmistua,
ei sovi nyt lannistua.
Aion maahanmuuttajanaisia tutkia,
mutta matkassa on vielä mutkia.
Heistä eduskuntavaaliehdokkaat valikoin,
pitäisi yhteyttä ottaa piakkoin.
Välineenäni on sähköpostikysely,
toivottavsti ei herää heissä iso epäily.
Omia kokemuksiaan haluan kysyä,
koska pelkissä luuloissa ei kannata pysyä.
Kysely minua valistaa,
ketä he haluavat edustaa.
Ovatko maahanmuuttajien asialla?
Kuten lukee usein lehtien palstalla.
Entä määrittääkö naiseus identiteettiä?
Vielä pitää miettiä kyselyn validiteettiä.
Aiheeseen halusin tarttua,
koska aina tulisi tiedon karttua.
Koska alkuperäisestä tekstistäni alkoi muodostua liian kuiva, niin ajattelin rohkaistua kokeilemaan ohjeissa ehdotettua persoonallista ratkaisua:
Hei, olen Pauliina
ja toivon, että graduni on joskus valmiina.
Tykkään graduani kovasti suunnitella,
mutta ehkä olisi jo aika sitä myös kirjoitella.
Kielikeskuksen valikoimista löysinkin
kurssin jos toisenkin,
jotka gradua vauhtiin laittaa.
Ja sanoin: "Eipä tuo ainakaan haittaa."
Niinpä nyt muutamalla kerralla,
hyvin aikaisin aamulla,
pohdin graduni kulkua,
jottei tulisi kirjoitussulkua.
Mielelläni kun vihdoin valmistuisin
ja työelämään paneutuisin.
Ja koska vain gradun kanssa voi valmistua,
ei sovi nyt lannistua.
Aion maahanmuuttajanaisia tutkia,
mutta matkassa on vielä mutkia.
Heistä eduskuntavaaliehdokkaat valikoin,
pitäisi yhteyttä ottaa piakkoin.
Välineenäni on sähköpostikysely,
toivottavsti ei herää heissä iso epäily.
Omia kokemuksiaan haluan kysyä,
koska pelkissä luuloissa ei kannata pysyä.
Kysely minua valistaa,
ketä he haluavat edustaa.
Ovatko maahanmuuttajien asialla?
Kuten lukee usein lehtien palstalla.
Entä määrittääkö naiseus identiteettiä?
Vielä pitää miettiä kyselyn validiteettiä.
Aiheeseen halusin tarttua,
koska aina tulisi tiedon karttua.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Lähteitä ja aurinkoa
Tässä vielä mattimyöhäisen ajatuksia gradusuunnitelmastani.
Seuraavana tavoitteenani on saada tutkimussuunnitelma sellaiseen kuntoon, että sen voi lähettää kommentoitavaksi. Se pitäisi saada tässä kuussa työtovereille nähtäväksi. Yksi tutkimusmetodeistani on järjestelmän käyttäjien haastattelut ja suunnitelmissa on haastatella näitä kyseisiä kollegoita. Olisi hyvä jos he kerkeisivät jonkin verran edeltä tutustua aiheeseen ja ehkä jopa kommentoida suunnitelmaa ennen kesälomia. Samoin haluaisin kuulla ohjaajan ajatuksia suunnitelmasta ennen heinäkuuta.
Tutkimussuunnitelmaa varten tarvitsen lisää lähteitä ja tehtävänä tälle viikolle on löytää ainakin yksi aiheeseen sopiva ns. perusteos.
Kesällä täytyy keskittyä myös lomailuun, mutta että gradu säilyy mielessä, heinäkuussa kirjoitan kirjallisuuskatsausta. Sen tulisi lähteä kommentoitavaksi elokuussa.
Kirjallisuuskatsauksen jälkeen toimintajärjestys on seuraava:
1. Kaaviot ja kuvaukset järjestelmän nykytilasta
2. Käyttäjävaatimusten keräämismetodien valinta ja toteutus
3. Tulosten analysointi
4. Prototyyppi uudesta järjestelmästä
5. Johtopäätökset
- Miksi valitsin juuri ne metodit?
- Miten metodit toimivat tässä tapauksessa?
- Saatiinko valituilla metodeilla selville uusia käyttäjävaatimuksia ja käyttötapauksia?
Tällä hetkellä askarruttaa ehkä eniten lähteiden puute, mutta eiköhän niitä ala löytymään, kun sukellan muutaman olemassaolevan lähteeni lähdeluetteloihin. Lisäksi tutkimussuunnitelman tekoon löytyy sen verran erilaisia ohjeita, että en enää oikein tiedä mitä noudattaa. Ehkä vaan alkuun laitan yllämainitut asiat siihen ja pyydän kommentteja.
Niin ja ehdottoman tärkeä tavoite tälle kuulle on mökkilaiturilla läppärin kanssa työskentelyyn sopivan kansituolin hankinta. :)- Janna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)