Minun tavoitteeni pro- gradussa tutkielmassa!

 

Käydessäni lävitse YTK: n graduohjeita huomasin vaatimuksen itsenäisyydestä. Sitä gradu juuri on, sillä loppujen lopuksi on minusta itsestäni riippuvaista, että millaisen gradun teen.  Olen varannut graduprojektille aikaa toukokuusta heinäkuun loppuun. Tarkoituksenani olisi saada gradu tehtyä ennen kuin lähden vaihtoon syyskuussa.

Tavoitteeni on saada gradusta vähintään arvonaan hyvä, mutta tähtään kiitettävään. Tämä vaatii minulta hyvää viimeistelyä ja pyrkimystä kuljettaa punaista lankaa koko työn ajan. Haastattelut olen jo melkein tehnyt ja nyt olisi litterointi ja analyysia jäljellä.

Graduni vaikuttaa yhteiskunnalliseen elämään, koska tutkin mielenterveyskuntoutujia, joilla on paljon sanottavaa juuri yhteiskunnasta sekä osallisuudestaan siihen.

Hyvä gradu on kokonaisuus, jossa on otettu huomioon kaikki tieteellisen tekstin käytännöt. Pyrin tuottamaan uutta tietoa ja noudatan vaadittuja kriteerejä. Olen kriittinen ja keskustelen tekstin kanssa enkä vain viittaa aikaisempaan.  Minulta odotetaan hyvää tieteellistä opinnäytetyötä, joka on ehjä kokonaisuus.

Esimerkki opinnäytetyöni on Maria Markusen Banaanisodan amerikkalainen mediaikkuna coxilaisttain tarkasteltuna. Gradu oli todella laaja ja sisällys, jopa monimutkainen. Mielestäni siinä käsiteltiin hyvin asioita ja monesta erinäkökulmasta, mutta osan olisi voinut jättää pois. Lähteissä internet-lähteet olisi pitänyt merkitä paremmin, mutta gradu on vuodelta 2001, joten silloin saattoi olla erilainen käytäntö. Myös fonttivalinta yllätti ja työ ei näyttänyt tieteelliseltä tekstiltä. Tutkimusaineistona olivat erilaiset kansainväliset sanomalehdet, mutta tarkka sijaintieto puuttui. Toisaalta gradussa käsiteltiin aihetta hyvin ja diskurssianalyysi toi työhön vaadittua tieteellistä tutkimusta ja haastetta. Itse pyrin kuitenkin toimimaan kaikkien YTK: n antamien ohjeiden mukaan tyylikysymyksissä. Esimerkki gradu oli sisällöltään loistava ja vastaavanlaista analyysiä haluaisin omaan graduuni.

 

 

Lyhyt gradutavoitepostaus

Ohjaaja yrittää saada tietysti aikaan niin hyvän tutkimuksen kuin tekijän rahkeet, voimat, kunnianhimo antavat myöten. Kun tulee pysähdys, ohjaaja tyytyy siihen. Tekijäkin tyytynee silloin omaan suoritukseensa ja tekee sovinnon kunnianhimonsa kanssa.Joensuu et al. Graduopas 

Haluan laatia hyvän ja erinomaisen välimaastoon sijoittuvan gradun. Ensisijaisesti luotan voimiini, mutta myös kunnianhimo auttanee tarvittaessa. Rahkeistani en aina ole niin varma, joten realistinen tavoite voisi olla juuri edellä mainittu.

Annos tekee myrkyn

Minulle tieteellinen kirjoittaminen merkitsee sitä, että faktat, käsitteet ja lähdetiedot ovat kohdillaan. Tieteellisen tekstin ehdoton vaatimus on kyky kritiikkiin, niin tutkimuskirjallisuuden ja aineiston kuin omien ajatustenkin suhteen. Tekstissä tulee olla jotakin omaa, se ei voi olla vain mekaanista vanhan referointia. Omaa voi olla esimerkiksi näkökulma tai tutkimuskohteiden ja tutkimuskirjallisuuden uudenlainen yhdistely. Tieteellisyyden taso ei suoraan korreloi tekstin pituuden kanssa, vaan lyhytkin artikkeli voi olla hyvin tieteellinen ja pitkä taas pelkkää jaarittelua.

Itse asiassa, eihän tuo kuulosta kovin vaikealta.

Nuo äsken määrittelemäni vaatimukset eivät kuitenkaan riitä silloin, kun omasta tekstistäni on kyse. Siinä tulisi olla jotakin kiinnostavaa, jotakin uutta, jotakin millä on oikeasti merkitystä. Ennen kaikkea, sen tulisi olla hyvin tehty. Tämä vaatimus kulminoituu erityisesti julkaistavista töissä (kuten gradu) – ja julkaisuunhan tieteellisten kirjoitusten on tarkoituskin mennä. Tieteellinen kirjoittaminen muuttuukin haastavaksi, jos kirjoittaja sekä haluaa tulla nähdyksi että olla näkymätön. Tieteellinen kirjoittaminen vaatii rohkeutta sekä ymmärrystä siitä, että mistään asiasta ei voi tehdä lopullista, täydellistä selvitystä. Tieteelle elintärkeä kritiikki voikin liian suurena annoksena koitua sen kuolemaksi. Ehkä akateeminen kirjoittaja voisi yrittää nähdä itsensä osana maailmanlaajuista tutkijoiden laumaa, jossa eri kirjoittajat täydentävät toistensa tekstejä.

Tieteellinen ei ole mielestäni synonyymi tylsyydelle ja kliinisyydelle. Vieroksun kaikenlaista tekstin keinotekoista vaikeuttamista sekä englantilaisperäisten termien käyttöä silloin, kun suomalainenkin vastine on olemassa. Pidän sanoilla leikkimisestä ja erilaisten merkitysten etsimisestä. Sanoistahan tieteellinenkin teksti muodostuu. Tieteellinen kirjoittaminen ei ole mikään tyyli, vaan tiedettä voi kirjoittaa monella eri tavalla. Se, että teksti on runollista, kujeilevaa tai muutoin tunnelmallista ja persoonallista, on mielestäni pelkkä etu. Parhaimmillaan tieteellisen tekstin lukeminen on kuin jännityskertomus, joka tarjoaa sekä oivalluksia että elämyksiä lukijalleen.

Maailman kaikkien ongelmien ratkaisu ja elämän tarkoituksen analyysi?

Pro gradu on ensisijaisesti kirjoitusharjoitus ja vasta toissijaisesti opinnäyte. Missään tapauksessa se ei ole kaiken ratkaisu ja osaamisen inventaario. Olen yrittänyt tehdä itselleni selväksi, että se on huomattavasti elämää pienempi hanke, jonka jälkeen tehdään paljon isompiakin asioita. Ihan vaan rutiinilla ja muun touhun ohella. Graduun ei ole tarkoitus suoltaa koko osaamista ja kaikkea tietoa, vaan siihen viipaloidaan viileästi tieteellisen kiinnostuksen kohteesta siisti pieni palanen, tökitään sitä haarukalla hetki, viilletään se veitsellä auki ja sitten syödään se tyynesti kylläiseksi tulematta ja toivottavasti ähkyä kokematta.

Olen verrattain tottunut kirjoittamaan asiatekstiä, koska matkan varrella on tullut suollettua jos jonkinlaista raporttia, artikkelia ja ohjeistusta. Tykkään kirjoittaa täsmällistä kieltä. Tyyliäni on haukuttu jaarittelevaksikin, vaikka omasta mielestäni pyrin vain tuomaan esille tärkeitä asioita ja olennaisia yksityiskohtia. Silti (tai siksi) en pelkää tieteellisen tekstin tuottamista enkä koe sen olevan minulle tutkielmaprosessissa vaikein asia. Vaikeinta on itse tieteellinen tutkimusprosessi. Kun sen on saanut selvitettyä, ovat asiat mielessä selviä ja kirjoittaminen varmaankin melko helppoa. Ehkä. Kohtahan se nähdään.

Aloittaminen aiheuttaa suurimman tuskan.

Oke

Ajatuksia akateemisesta kirjoittamisesta

Nyt on tullut se aika opiskelujen, kun kaikki muu on tehty ja jäljellä on enää se pahin. Olen koko yliopisto-opiskelujeni ajan, kohta 7 vuotta, pitänyt akateemista kirjoittamista pakollisena pahana ja suosinut enemmän käytännönläheisiä kursseja, aina kun mahdollista. Nyt on kuitenkin aika ottaa härkää sarvista, koska tiedän varmasti että jos en sitä nyt saa kunnolla alulle ja sen verran pitkälle, etten enää kehtaa jättää kesken, se jää kokonaan tekemättä.

Olen siis tietojärjestelmätieteen 7. vuoden opiskelija, ohjelmoija ja nörtti. Graduprosessini alkoi hyvissä ajoin jo viime syksynä. Mietin aiheen valmiiksi, etsin ohjaajan, pidin aihe-esittelyn ja suunnittelin työn rakenteen. Siihen jämähti, nyt tarvittaisiin sitä kuuluisaa motivaatiota aloittaa itse työ.

Tieteellistä tekstiä kirjoittaessa olen huomannut (lähinnä ehkä kandidaatintutkielman kanssa), että ongelma minulla on vähintäänkin yhtä paljon tiedon etsimisessä ja siihen perehtymisessä, kuin itse kirjoittamisessa. Kandidaatintutkielma ei tunnu jälkeenpäin mietittynä ollenkaan niin isolta työltä, mutta muistan kyllä hajoilleeni siihenkin aika tavalla. Tehtyä se kuitenkin tuli. Toivon että gradun kanssa käy samalla tavoin - se on saatava valmiiksi, vaikka sitten hammasta purren.

Minun 'tieteellinen kirjoittaminen' elämys tähän mennessä




Kirjoittin minun kandidaatti tutkiemani englanniksi vuonna 2012. Ennen minun täytyi kirjoittaa vain esseet (aina englanniksi) kurseille. Olin kandidaattiopiskelija Unkarissa, ja pääaineenani oli englanti.
Aloitin suomea maisteri opinnot vuonna 2012. Tästä syystä en tiedä paljon suomen akateemisesta kirjoittamisesta (ymmärren että esim. onko täällä käytetty englannin MLA-tyyli). Minulla ei ole paljon suomen kielen kokemusta tieteellisesta kirjoittamisesta. Kyllä, minun täytyi kirjoittaa lyhyt esseetä ennen suomeksi, mutta en tiedä, onko se merkitystä.

No se iso G

Liitynpä viimein minäkin muiden gradun tekemistä pakoilevien (ja pakoilusta toivottavasti hiljalleen irrottautuvien) joukkoon.

Graduni on ollut jo muutaman vuoden tekeillä – joskin lähinnä vain ajatustasolla. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö? Graduprosessiani on viivästyttänyt enemmänkin sopivan aiheen löytyminen (ja aiheen vaihtuminen useita kertoja) kuin varsinaisen tieteellisen tekstin tuottamisen vaikeus. Päinvastoin, kirjoitan mielelläni erilaisia tekstejä, joita onkin tullut kirjoiteltua jokunen yliopistovuosien aikana. Erityisesti esseitä, joita on yleisesti tituleerattu pohtiviksi pienoistutkielmiksi, on tullut kyhäiltyä useita kymmeniä. Tieteellistä kirjoittamista on tullut harjoiteltua myös englanniksi yhden kurssin verran.

Jos siis olen selvinnyt englannin kielisestä tieteellisen kirjoittamisen kurssista, niin mikä varsinaisen gradun kirjoittamisessa sitten on niin vaikeaa? Luulen, että kyse on ennen kaikkea itselleni asettamista paineista hyvän tekstin luomisen suhteen – siis eräänlainen ramppikuume gradun aloittamiseen sovellettuna. Tiedostan olevani varsin kriittinen omia tekstejäni kohtaan, ja voisinkin istua tietokoneen ääressä hiomassa tekstejäni maailman tappiin asti. Tämä tapa on sellainen, jonka toivoisin hieman hellittävän kurssin aikana. Tilanne onkin se, että nyt gradu on saatava vauhtiin ja valmiiksi, jotta yksi vaihe elämässä voi tulla päätökseen. En halua olla se ystäväporukan ja suvun ikuinen graduntekijä, joka kuulumisia vaihdettaessa toteaa aina vain elämänsä pyörivän ikuisuusprojektina tunnetun gradun ympärillä. 

Taistelu kirjoittamista vastaan

Heti alkuun on todettava kuinka huojentavaa on lukea muiden kurssilaisten blogi-postauksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja omista gradu-prosesseistaan. Huh, en olekaan ainoa, jolla on liian pitkä aika opinnoista eikä mitään hajua kuinka saada gradu kasaan. Okei, muilla on varmaan edes jotain hajua, minulla ei. Mutta vertaistuki, se on mukava asia se.

Pakko se gradu olisi kuitenkin kyhätä, jos ei muuten niin oman mielenterveyden vuoksi. Vuodesta 2009 olen ollut ”tekemässä gradua”. Oikeasti olen tehnyt kaikki muut opinnot loppuun, ollut monta vuotta kokopäivätöissä ja käyttänyt hirveän paljon aikaa gradun tekemisen välttelemiseen. Nyt alettaisiin olla siinä pisteessä, että välttely käy jo turhan raskaaksi, kun se yksi onneton tekemätön asia muistuttaa kuitenkin itsestään joka päivä. Voisi olla helpompaa vaan tehdä se gradu.

Kirjoittamisen tuska on ollut yksi isoimmista välttelyn syistä. Voisin lukea kirjallisuutta ja tehdä hajanaisia muistiinpanoja varmaan loppuelämäni, kunhan ei vain tarvitsisi aukaista wordia ja ruveta oikeasti hommiin. Periaatteessa pidän kirjoittamisesta enkä koe tieteellistä kirjoittamista välttämättä vaikeana. Parin vuoden kirjoitustauon aikana olen tietysti unohtanut oikeat viittauskäytännöt ja muut tieteellisen kirjoittamisen ulkokohtaiset vippaskonstit. Niistä en kanna huolta, ne varmaan palautuvat mieleen viimeistään laitoksen graduopasta vilkaistessa. Se, mikä kirjoittamisessa kammottaa, liittyykin varmaan enemmän itse sisältöön. En tiedä mistä aloittaa, kokonaisuus ei hahmotu, tuskin enää muistan mikä gradun aihekaan oli, haluanko enää edes jatkaa siitä vuosien takaisesta aiheesta..?

Ja se itse kirjoittaminen, se on niin H I  D   A    S    T     A . Kun ei ole varma aiheestaan tai näkökulmastaan tai metodistaan, kirjoittaminen keskittyy keskeneräisen tekstin muokkaamiseen. Jokainen lause kirjoitetaan vähintään viisi kertaa uudelleen. Ja sitten vielä muutaman kerran lisää, jahka on saatu kappale päätökseen. Sitten sitä voikin ihmetellä, että mihin tämä kappale kuuluisi ja mitähän tässä sanotaan. Vaihdetaan kappaleiden järjestystä ja aletaan taas kirjoittaa niitä uudelleen. Siinä ei kuulkaa paljon tieteellinen teksti etene.

Kirjoittamisen flow-tila? 

Juu ei. Parhaimmillaan ehkä slow-tila. Viime aikoina enemmänkin no no no -tila.

http://whatshouldwecallme.tumblr.com/post/45200697988/sitting-down-to-write-a-paper

Anu

Tieteellinen kirjoittaminen – mitähän se mahtaa olla?

Totta puhuakseni, en ole tähän mennessä juuri uhrannut ajatusta sille, miten tieteellinen kirjoittaminen eroaa mistä tahansa muusta kirjoittamisesta. Yritän kuitenkin seuraavassa parhaani mukaan saada kirjatuksi ylös hajanaisia ajatuksiani asiasta.

Kokemukseni tieteellisestä kirjoittamisesta perustuvat pääosin opiskelujen aikana lukemiini tieteellisiin teksteihin. Voisi sanoa, että tieteellinen teksti ei jätä sijaa kirjoittajan omalle tyylille vaan teksti on enimmäkseen tiukkaa asiaa. Tosin, taitava kirjoittaja pystyy ujuttamaan tekstiinsä myös pieniä paloja persoonastaan ilman, että tekstin asiasisältö tästä kärsisi.

Tieteellisten tekstien lukeminen vaatii erilaista keskittymistä kuin nyt vaikkapa proosatekstin lukeminen. Teksti sisältää yleensä runsaasti ammattisanastoa, joten itselle täysin vieraasta aiheesta lukeminen ja luetun ymmärtäminen voi olla jopa mahdotonta. Oman haasteensa teksteihin tuo kieliaspekti, sillä useimmiten tekstit on kirjoitettu jollain muulla kuin omalla äidinkielelläni.

Olen myös jonkin verran harjoitellut kirjoittamista itsekin, muun muassa opintojen aikana usealle kurssille kirjoitettujen esseiden kautta. Olen toki myös aikoinani pusertanut työllä ja tuskalla kasaan opinnäytteen tradenomin tutkintoani varten, mutta sille paperille en suinkaan keskittynyt tuottamaan kovin tieteellistä sisältöä. Sanoisinkin, että tämän hetkinen käsitykseni tieteellisesti kirjoittamisesta perustuu siis ennemmin mielikuvien kuin todellisen kokemuksen perusteella.

Omaa kirjoitustyyliäni kuvailisin korostetun asialliseksi, jopa tylsäksi. En juuri pysty poikkeamaan asialinjasta tai tuomaan esiin omaa persoonallista tyyliäni, koska sitä ei yksinkertaisesti ole. Näin ollen tieteellisen tekstintuottamisen ei siis pitäisi olla kovin haastavaa minulle.

Tämän lyhyehkön tekstinpätkän kirjoittaminen vaati suhteellisen paljon hiomista, vaikka ei ehkä ensilukemalta uskoisi. Sikäli olenkin varmaan gradun suhteen oikealla tiellä, koska tuskin sitäkään yhdeltä istumalta tulen kirjoittamaan. Odotankin innolla, millaiseksi mietteeni tieteellisestä kirjoittamisesta tulee loppujen lopuksi muovautumaan, kun olen läpikäynyt tämän itselleni varmasti vaativan prosessin.

Jospa se nyt lähtisi viimein vauhtiin...

Ajatus gradun mittaisen tieteellisen tekstin tuottamisesta aiheuttaa ahdistusta, lievää pahoinvointia ja pelonsekaisia tunteita. Kokemukseni tieteellisen tekstin tuottamisesta eivät ole kovin lämpimiä. Olen aikoinaan, kohta 10 vuotta sitten, tehnyt ammattikorkeassa lopputyön, joka jossain määrin laskettanee tieteelliseksi tekstiksi. Sen osalta en suuremmin traumatisoitunut tai ehkä aika on vain tehnyt tehtävänsä.

Tieto auttaa kirjoittamaan, kirjoittaminen tietämään – ainakin sen, ettei tiedäkään

Olen pikkuhiljaa yliopistovuosieni aikana hoitanut asennevammaani tieteellistä kirjoittamista kohtaan muun muassa lukemalla innostavia ja persoonallisia tieteellisiä tekstejä. Muutama vuosi taaksepäin, opiskellessani kirjoittamisen perusopintoja, pohdin suhdettani tieteelliseen kirjoittamiseen  ja aloitin asenneongelmani  selvittämisen myöntämällä, että jostain syystä se herättää minussa ristiriitaisia tunteita: nautin esseistisen asiatekstin kirjoittamisesta, mutta varsinainen tieteellinen kirjoittaminen tutkimustulosten raportointeineen haukotuttaa. Syyksi erittelin oletukseni tieteellisen kirjoittamisen asiallisen puisevasta ja persoonattomasta tyylistä, vaikka eihän se oikeasti vaadi kumpaakaan: kunhan sisältö ei häviä kielellisen kikkailun taa.

Lähinnä kai pelkäsinkin joutuvani kirjoittamaan tieteellistä tekstiä tylsästi, koska omaa ääntä ei muka saanut tuoda esiin. Gradun suhteen pelko numero yksi sen sijaan tuntuu olevan kirjoittavani omaäänistä epätieteellistä tekstiä keksityllä tutkimustiedolla. Yhden solmun avaaminen on siis johtanut huomattavasti tiukemman luo.

Tein kandini hyvin erilaisesta aiheesta kuin mitä graduni tulee olemaan: yksinäisyydessä tapahtunut näytelmätekstin tutkailu on kaukana kirjallisuusterapeuttista kasvuryhmää tarkastelevasta tapaustutkimuksesta. Päässäni risteilee pelkoja muun muassa siitä, saanko tarpeeksi, ja tarpeeksi olennaista, materiaalia kootuksi: joudunko vetämään tutkimustulokseni tyhjästä? Pelkään kirjoittavani itsestäänselvyyksiä. Pelkään, ettei tutkimuksellani ole mitään väliä.

Toisaalta ajattelen, ja yritän epätoivoisesti luottaa siihen, että varsinaisen kirjoitusprosessin alkaessa minulla on pakostikin vähintään tyydyttävä määrä tietoa tutkimusaiheestani:olenhan siinä vaiheessa ohjannut kirjallisuusterapeuttista sanataideryhmääni lukuisten tuntien ajan. Minulla on myös äänitteitä, ryhmäläisten kirjoittamat esitieto- ja loppuarviointilomakkeet, teoriakirjallisuuttakin. Kai niistä jo jotain nyhjäisee?

Yritän myös pitää mielessä, että kirjoittaminen on aina paljon muutakin kuin jo hankitun tiedon sanallistamista. Yritän uskoa siihen, että tutkimustiedon kirjoittaminen tuottaa sitä lisää: avaa syy-seuraus -suhteita, nivoo irralliseltakin tuntuvia huomioita yhteen tai vähintäänkin auttaa huomaamaan sen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Omien virheiden osoittamisessa kai piilee tapaustutkimuksen takaportti: voin ainakin todeta, että ei näin, ei todellakaan näin.

Matkalla maisteriksi - vihdoinkin

Kymmenen vuotta sitten, valmistuessani kandiksi ja aloittaessani maisteriopintoja, en olisi voinut kuvitella, että minusta tulee n:n vuoden yliopisto-opiskelija. Elämä kuitenkin kuljetti minut asumaan 170km päähän opiskelukaupungistani Jyväskylästä ja opinnot jäivät kesken kuuden vuoden opiskelun jälkeen. Heti muuton jälkeen sain vakituisen työpaikan ja opiskelujen jatkaminen tuntui hyödyttömältä, koska en kuitenkaan hyötyisi maisterin tittelissä työelämässä mitenkään. Opintoja ei olisi ollut paljoa jäljellä, ainoastaan muutama kurssi ja tietysti gradu. Graduakin olin jo aloitellut ja käynyt molemmat graduseminaarit, mutta en ollut saanut juuri mitään aikaiseksi enkä ollut motivoinutut koko gradun tekemiseen.

Seitsemän vuotta kului työelämässä ja joskus kesken jääneet opinnot kummittelivat mielessä. Vuosi sitten ystäväni kertoi, että hakee opiskelemaan samaan tiedekuntaan kuin minä. Lupasin, että jos hän pääsee opiskelemaan, minä tulen suorittamaan opintoni loppuun. Ystävä pääsi yliopistoon, ja minä päätin pitää sanani ja otin yhteyttä amanuessiin päästäkseni takaisin yliopiston kirjoille. Syksyllä opintojen alkaessa aloitin samaan aikaan uuden, haastavan työn. Työn ohessa olen tahkonnut läpi kaikki puuttuvat kurssit, ja nyt on edessä enää gradu. Grauni on täysin alkutekijöissään, tutkimussuunnitelmavaiheessa. Vuosia sitten aloittamastani gradusta en muistanut edes aihetta. Löysin vanhat tiedostot, mutta totesin, että mieluummin aloitan kokonaan uuden gradun uudesta aiheesta. Vanha aiheeni ei kiinnosta minua enää eikä tainnut kiinnostaa vuosia sittenkään, koska en ikinä saanut sitä tehtyä alkua pidemmälle.

Tieteellinen kirjoittaminen on minulle tuttua, olen tehnyt opiskeluvuosieni aikana lukemattoman määrän esseitä sekä luonnollisesti kandityön. Tieteellisessä kirjoittamisessa, kuten kaikessa muussakin kirjoittamisessa, minulle vaikeinta on aloittaminen. Välttelen kirjoittamisen aloittamista viimeiseen asti. Lopulta, kun saan pakotettua itseni koneen ääreen, tekstiä syntyy yleensä helposti ja nopeasti. Tieteellisen kirjoittamisen ohjeet ja säännöt muistan pääpiirteittäin, mutta toki tarvitsen niihin kertausta, koska en ole vuosikausiin kirjoittanut tieteellistä tekstiä juuri lainkaan.

Tälle kurssille lähden hyvällä motivaatiolla, olen ottanut töistä lomaa gradun aloittamista varten ja opintovapaa siintää tulevaisuudessa. Tällä kertaa olen päättänyt onnistua ja saada gradun tehtyä.

Eveliina Mykrä

tehokkainta kuitenkin vauva kainalossa

tehokkainta kuitenkin vauva kainalossa On se kummaa miten tehokkaita on minuutit, kun niitä on vain erittäin niukka rajoitettu määrä käytössä. Tein gradusuunnitelman lapsen päiväunien aikana. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Oli keskityttävä vain olennaiseen . Poimin kirjoista matkalle osuvat mielestäni tärkeät pointit ja kirjasin ne ylös koneelle samantien. Sitten vaan liimaa leikkaa systeemillä ne jonkinlaiseen järjestykseen ja esitelmää pitämään. Yllätyksekseni sain huomata, että suunnitelma oli kuulemma erittäin onnistunut ja toimeksiantajakin kehui vuolaasti kokonaisuutta. Olin vähän hämilläni, koska omasta mielestä en kerinnyt tutkimusmetodologiaa sen kummemmin lukemaan saati sitten sisäistämään. Nyt on kulunut kokonainen kuukausi, jonka aikana lapseni on hoidossa ja minulla on aikaa jatkaa varsinaista graduani. Nyt kun koko tiedon valtakunta levittäytyy laajana eteeni rämmin mahdollisuuksien upottavassa suossa. On liian paljon asioita, joihin tarttua ja perehtyä. On liian paljon aikaa perehtyä. Mutta, enpä ole juuri päässyt vauhtiin. Tuntuu, että innostuneena hyvästä palautteesta päätin valita jumbojetin alleni. Kiitorata häämöttää edessä, mutta kone on liian raskas nopeaan nousuun. Koneeseen on lastattu tietojohtamisen monitieteellinen maailma, menetelmätriangulaatio peräsimessä ja ohjaamossa intohimoni saattaa kaikki tuleva aineisto hienosti abduktiivisella analyysilla ja päättelyllä määränpäähän. Tämä kurssi lienee kaltaiselleni erittäin tärkeä, jotta gradusta tulee gradu eikä kaadu mahdottomuuteensa aikataulun puitteissa. Askarruttava kysymys kuuluukin, olisinko siis pitemmällä, jos lapseni olisi kotona ja aikaa edelleen niukasti. Hyvin mahdollisesti!

Tieteellinen kirjoittaminen, täältä tullaan taas

Gradu, tuo ikuinen tuska, on tullut taas ajankohtaiseksi elämässäni ja sen mukana tieteellinen kirjoittaminen. Kirjoittamisesta pidän, mutta tieteellinen kirjoittaminen on minulle edelleen hieman kysymysmerkki, vaikka enemmän tai vähemmän aktiivisia opiskeluvuosia on kertynyt jo kahdeksan. Kokemusta tieteellisestä kirjoittamisesta minulla on lähinnä kandista, jonka olosuhteiden pakosta kirjoitin muiden opintojen ohessa viidessä päivässä kahden viikon taustatyön jälkeen. Ei siis liene yllättävää, että kandista käteen jäi lähinnä suoritusmerkintä, lista asioita, mitä ei kannata tehdä, sekä hienoinen kammo tieteellistä kirjoittamista kohtaan. Muutoin tieteellistä tekstiä etäisesti muistuttavaa sisältöä olen kirjoitellut muutamaan harjoitustyöhön, mutta siihen se loppuukin. Oman tiedekuntani kursseisseissa ei sitä juuri harrasteta, vaan huomattavasti enemmän olen tehnyt esimerkiksi projektisuunnitelmia ja -esityksiä. Elämäni ensimmäisen esseenkin kirjoitin seitsemäntenä opiskeluvuotena sivuaineopinnoissani. Hämmentävää. 

Tieteellisestä kirjoittamisesta minulla on siis paljon opittavaa, ja toivonkin tämän kurssin auttavan sen suhteen. Kenties suurin haasteeni on voittaa kandia kirjoittaessa syntyneet ennakkoluuloni ja kammoni tieteellistä kirjoittamista kohtaan. Loppujen lopuksi tieteellinen kirjoittaminen on vain yksi monista kirjoittamisen lajeista ja onneksi opittavissa. 

Graduterveisin Sini

Keltanokan ajatuksia

Hei kaikki!

Taidan painia vähän eri sarjassa kuin useimmat muut tällä kurssilla - olen varsinainen keltanokka koko graduprojektin kanssa. Vaikka opintovuosia yliopistossa on takanapäin jo reilu kymmenkunta ja pääainettakin on tänä aikana vaihdettu lukuisia kertoja, vasta nyt olen ensimmäistä kertaa gradukysymysten äärellä. Olen innoissani! Haluaisin niin kovin päästä jo kirjoittamaan, mutta gradun teko on tyssännyt ennen kuin ehti alkaakaan: sopivaa aihetta ei ole. Aihetta on yritetty enemmän ja vähemmän aktiivisesti etsiä jo vuoden päivät, mutta kaikki hyvät ehdotukset tuntuvat kaatuvan aina johonkin. Olen turhautunut, nyt olisi jo aika päästä gradun kimppuun.

Lukijana tykkään tieteellisistä artikkeleista. Artikkelit edustavat itselleni tehokkuutta ja luotettavuutta, sitä, että kirjoittaja näkee vaivaa kunnioittaakseen lukijaa, jotta tämä löytää kaipaamansa tiedon helposti ja nopeasti. Toisaalta tykkään myös kirjoittamisesta, ja tieteellinen kirjoittaminen kuulostaa mielenkiintoiselta, opettelun arvoiselta tyyliltä. Olen luottavaisella mielellä gradun kirjoittamisen suhteen, näen sen kiehtovana harjoituksena myös kirjoittamisen kannalta.

Omasta mielestäni tieteellinen kirjoittaminen on tehty kirjoittajalle mahdollisimman simppeliksi, mikä on luullakseni erinomainen asia monenkin tieteenharjoittajan mielestä. Kun esimerkiksi artikkelin rakenne ja muoto on tiukasti säädelty eikä kielenkään kanssa voi turhia kikkailla, kirjoittajan vastuulle jäävät vapausasteet tekstin luomisessa vähenevät, ja hän voi keskittyä olennaiseen - tiedon selkeään välittämiseen. Toisaalta kirjoittaminen ei välttämättä ole yksinkertaista sittenkään, vaikka kyse olisi oman tutkimuksen raportoinnista. Kirjoittaminen vaatii paljon työtä ja toisen osapuolen huomioimista, jotta oma viesti välittyy lukijalle sellaisena, kuin se alunperin oli tarkoitettukin.

Minua ihmetyttää, ettei opiskeluissa ole tarvinnut tenttivastauksien lisäksi juuri muunlaisia tekstejä kirjoitella. n:n opiskeluvuoteni aikana kandintyön lisäksi kursseilla on kirjoitettu vain lyhyehkö essee ja pari tiivistelmää artikkeleista, eli liiemmälti harjoitusta tieteelliseen kirjoittamiseen ei ole aiempien opintojen myötä kertynyt. Omalla alallani, jolla ilmiöitä mallinnetaan pitkälti matematiikan ja tilastotieteen keinoin, kirjoittamisen harjoittelu olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Vaikka käytetyt yhtälöt ja kuviot saattavat näyttää monimutkaisilta, ne ovat alaa tunteville tarkka, kompakti ja mielekäs tapa välittää informaatiota. Työelämässä samoista ilmiöistä pitäisi kuitenkin pystyä keskustelemaan vakuuttavasti muidenkin kuin oman alan ihmisten kanssa, joten sujuva viestintätaito olisi eduksi.

Odotan innolla, että pääsen gradua kirjoittamaan. Sormet syyhyää jo, enää tarvitaan vain aihe.

- Salla

Tieteellistä kirjottamista tuskin voi syödä, mutta muuten siihenpä luotettavat tiedot siitä varmaan loppuukin. Kandi valmistu aikataulussa vuoden alussa että sikäli pitäisi olla jotain vielä mielessä. Mutta gradu kokonaisuutena näyttäytyy perin suurena suupalana, eikä laiskuus lukemiseen auta yhtään. Gradun aihe varmistui alle kuukausi sitten, joten jopa materiaalin kerääminen on vielä pahasti vaiheessa. Toiveet on suuret kurssin suhteen ja pitäisipä magisteriseminaariinkin olla parin viikon päästä tutkimussuunnitelma valmis.

Sikäli koen tilanteeni mukavaksi ettei tarvitse ns. empiiristä aineistoa kerätä varsinaisesti, kirjoja ja artikkeleita lukea vain. Mutta toisaalta otin taakakseni koettaa tehdä artikkelimuotoiden gradun, joten kaipa sitä haluaisi tehdä niin hyvän että edes teoriassa julkaisu olisi mahdollinen. Aikataulusta ei sitten uskallakaan puhua ilman vahvaa humalatilaa alla..

Asenne on kuitenkin positiivinen itse kirjoittamisen suhteen, jos vain ensin saisi kerättyä materiaalia päähän ja paperille että voisi jotain hymiötä informatiivisempaa rustata aiheesta. Olen (liian) teoreettinen ihminen, joten tietynlainen formaali lässytys lähtee kyllä, mutta kieliasu on pahasti hakusessa. Kaipa olisi myös hyvä oppia kirjottamaan usein ja paljon huonompaa tekstiä, josta voisi sitten jalostaa jotain järkevää.

"Am I wasting my life on a theory that can never be proven?" "..Maybe but how great is Game of Thrones!?"
 Big Bang Theoryn Sheldon tiivisti huoleni aiheen suhteen, vastaus taas ajankäytöllisen ongelmani.

Tieteellinen kirjoittaminen ja gradu ikuisuusprojektina

Minä olen niitä vanhoja jääriä, jotka vuosien poissaolon jälkeen palaavat takaisin yliopiston hellään huomaan. Unelma gradusta ja maisterinpapereista ei ole suostunut kuolemaan, vaan on muistutellut itsestään kaiken muun elämän taustalla. Ja nyt olen palannut. Jännittää, mutta hyvällä tavalla: jospa se gradu nyt sieltä viimein putkahtaisi.

Tieteellisen kirjoittamisen taitoni ovat varmasti vuosien varrella ruostuneet, jos ne nyt koskaan erityisen hienot ovat olleetkaan. Kirjoittaminen on aina ollut minulle vähän tervan juontia vastaava operaatio, valitettavasti. Varsinkin se aloittaminen on aina niiiiiin vaikeaa, vaikka kuinka pontevasti olisin projektissa mukana muuten. Muistan kuitenkin tärkeimmän perusperiaatteen: tieteellinen kirjoittaminen tarkoittaa sellaisen non-fiktiivisen tekstin tuottamista, johon sisältyy esitettyjen väitteiden perusteleminen lähdekirjallisuuteen viittaamalla. Olikohan tuo nyt tarpeeksi monimutkaisesti selitetty? Onneksi tieteellinen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ihan niin vaikeaa, kuin määritelmäni siitä. Vain alku on hankala, sen jälkeen toivottavasti helpottaa, kun saa kiinni tyylistä ja rytmistä.

Gradu se on kumma sana. Siihen latautuu niin paljon erilaisia tunteita tunneista riippuen. Tällä hetkellä, tuntuu etten oikein saa loman jälkeen napattua kiinni ideasta, motivaatiosta tai aineistosta. Tieteellinen kirjoittaminen on sitten yksi pirulainen. Tänään pohdin olisiko parempi kirjoittaa passiivissa vai minä muodossa. Kirjoitanko nyt sitten millä kielellä sen loppujen lopuksi? Kannattaako vielä edes niin kovasti panikoida tästä ja vaan pelata eli tutustua aineistoon. Aurinkokin paistaa niin nätisti se ei motivoi istumaan sohvalla pleikkarin äärellä. Olen kuitenkin samaan aikaan intoa täynnä, tykkään aiheestani, uskon aiheeseeni ja kaiken lisäksi en malttaisi olla erossa aiheestani. Minulta puuttuu kuitenkin suurin usko, että pystyn kirjoittamaan tieteellistä tekstiä. Graduni suurin pääkallo ja pommi on kirjoittaminen. Tiedän saavani sen tehtyä, mutta millä laadulla ja saako kukaan tolkkua kirjoituksestani? Saako nytkään?

Tykkään keskustella ja onkin siis luonnollista tehdä gradun teksti keskusteluhengessä eri lähteiden sekä minun kanssa. Kelpaako tieteelliseksi tekstiksi sellainen, jossa selvästi näkyy kertojan ääni? Mikä on minun ääneni, olenko filosofinen vai markkinointi henkisempi? Kuka minä olen tieteellisenä kirjoittajana?

Miksi minulla on näin paljon kysymyksiä?

Rakas joulupukki, toivoisin yhtä gradua, ihan pientä vain.

Hain graduaiheeni sivuaineeni proffalta tausta-ajatuksena parantaa tulevaa työllistymistäni tekemällä graduni jostain tarpeellisesta aiheesta. Sain hyvän aiheen ja 9 mapillista arkistosta kopioitua alkuperäismateriaalia, pöytäkirjoja ja niiden liitteitä, erilaisia päätöksiä, esityslistoja ja loputtomasti näihin liittyvää sälää.                            

Kahlasin mapilliset läpi, pilkoin aiheen pienempiin osasiin ja tein kahdesta eri osa-alueesta seminaarityön ja sivuaineen proseminaarityön. Innostuin asiasta, homma oli hyvässä vauhdissa. Lisäksi oli pitkä liuta kysymyksiä ja ajatuksia, siitä mitä jatkotutkimuksessa pitäisi tehdä, mistä pitäisi ottaa selvää ja ketä haastatella. Vuonna 2005. Seuraavana vuonna oli tarkoitus valmistua töiden ohella. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. Ja sitten ei ollut enää edes tarkoitusta. Viimeiset viisi vuotta olen hoitanut kotona lapsia, joita on nykyisin kolme.

Olen istunut tuijottelemassa gradutiedostoja useampaan otteeseen vuosien varrella. Ensin työn ohella, sitten miehen lomilla, aina silloin, kun olen pystynyt parisen viikkoa olemaan päivisin pois kotoa. Muutaman viikon, joista ensimmäinen menee siihen, että kahlaan läpi kaikki epämääräiset sälätiedostot ja kirjoittamani sekavat pätkät, toinen siihen, että yritän päästä perille alan viimeaikaisista tapahtumista, tässä vuosien varrella julkaistuista teoksista ja muusta ajankohtaisesta. Sitten onkin hyvällä tuurilla ollut viikko tai kaksi tehdä varsinaista tutkimusta ja käydä läpi materiaalia, jotta voin taas onnellisesti unohtaa tämän kaiken ennen seuraavaa kertaa ja aloittaa maidoksi sulaneilla aivoillani uudelleen alusta.

Vuosien kuluessa ja yliopistomaailman etäännytyä elämästäni ajatus ymmärrettävän tieteellisen tekstin, käsitettävien tutkimustulosten ja perustellun argumentaation tuottamisesta on kasvanut lähes ylitsepääsemättömän suureksi. Olen taapertanut kirjastolle, tuijotellut tiedostojani ja mennyt illalla kotiin saamatta mitään tehtyä. Kohta 2 (ja miksei myös kohta 3 silloin aloittaessani) Marjaanan bloggauksesta osuu ja uppoaa myös täällä.

Tällä hetkellä tarvon suossa, josta en löydä ulos, koska en tiedä mihin tarttua. Kahlatako läpi taas yhdeksän mapillista aineistoa? Lähteäkö arkistoon katsomaan, mitä puuttuu? Lukeako ensin matkan varrella ilmestynyttä kirjallisuutta ja muuta tutkimusta? Vai pitäisikö ensin saada joku teoria, mitkä teoria, mistä se tulee, miten sen saa nivottua työhön? Olen erittäin epäteoreettinen ihminen, mutta kai tähän tieteellisen tekstin kategoriaan kuuluvaan sepustukseen pitäisi joku viitekehys saada. Tekstin määrä ei tule olemaan ongelma, pystyn suoltamaan loputtomat määrät liirumlaarumia, mutta tässä tapauksessa pitäisi löytää laatua korvaamaan määrää. :P

En ollut kuukausiin käynyt yliopiston sähköpostissa, kun satuin sen pari viikkoa sitten avaamaan ja Gradu vauhtiin –kurssi pomppasi silmieni eteen. Tämä oli selvästi merkki siitä, että nyt on Aika. Aika ravistaa kaikki maitohöyryt korvista ulos ja aloittaa uudestaan, viskata sivuun vuosien möröt, jotka kuiskuttelevat pöydän alta ja nurkista. Tosin vieläkin pelottaa. Tutkimusaihe, oliko se joku lasten retkiohjelma? Teoria, hmm, voiko sillä pestä vauvan pyllyn? 

Olen aina ollut viime hetken suorittaja. Ensin tuskailen loputtoman kauan sitä ja tätä, sitten ihmettelen tuota ja vaikka siivoan jääkaappia ja ammeen alusia vältelläkseni itse tekemistä. Sitten lopulta, päivää, viikkoa, kuukautta ennen työn palautusta tai tenttipäivää luen, kirjoitan, tutkin, hutkin ja tulostan hullun raivolla asiat valmiiksi. Yleensä lopputulos on ollut hyvä. Ehkäpä tämä kahdeksan vuoden marinointi ja pohdinta-aika takaa erityisen loistavan lopputuloksen?

NÄKÖKULMAA TIETEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN!


Olen aina ollut enemmänkin luova kuin tieteellinen kirjoittaja. Opintojen ja vuosien varrella olen kuitenkin kirjoittanut paljon erilaisia tekstejä niin esseeestä suurempiin kirjoitustöihin.

Tieteellinen kirjoittaminen on mielestäni aika paljon tekniikkaa, joka on opittavissa. Sulavan testin, oikeinkirjoittamisen lisäksi arvostan omaa tyyliä. Ei ole tarkoitus, että kaikki gradut olisivat  ulkoasultaan kuin jonkin ministeriön tuottamat julkaisut.

Itselleni kirjoittaminen on nopeaa ja sujuvaa, mutta minun on usein korjailtava paljon tekstiä jälkikäteen, kuten lauseiden järjellisyyttä tai pilkutusta.

Tein kandini aiheesta, joka ei kiinnostanut, joten minulla on huono kokemus, tieteellisestä kirjoittamisesta. Kuitenkin graduni on nyt keväällä valmistunut melko hyvin ja kaipaan tältä kurssilta lisää apuja ja tyylivinkkejä, jotta graduni olisi valmistuessaan hyvää tieteellistä tekstiä.

Tieteellinen kirjoittaminen on, mielestäni, taitoa esittää uutta tutkimustietoa mahdollisimman hyvin. Juuri tätä taitoa haluan oppia lisää. Se on sääntöjä, joita on hyvä noudattaa. Esimerkiksi ideavirkkeellä tai metatekstillä saa paljon aikaan, kun pyritään hyvään tekstiin!

Kaikki kirjoittaminen kiinnostaa

Todellakin: olen kiinnostunut kaikenlaisesta kirjoittamisesta, tieteellinen sellainen mukaanlukien. Kokemukseni tieteellisestä kirjoittamisesta tosin on hyvin vähäistä. Kandidaatintutkielmasta on jo aikaa, ja laadin sen etäopiskellen vauvanhoidon lomassa. Nyt, lapsenhoitovuosien jälkeen, taas opiskelujen pariin palattuani käsillä olisi mahdollisesti muutaman tieteellisen artikkelin laatiminen ainepedagogisiin opintoihin liittyen sekä – gradu.

Gradu jännittää. Tutkimusalue on minulle melko vieras, ja tartuin siihen lähes mielijohteesta. Pääaineeni on kirjallisuus mutta teen gradun kirjoittamisen opintoihin. Toki kuitenkin perustelin tekemääni valintaa itselleni sillä, että haluan ammatillisista syistä kehittää myös kirjoittamisen tutkimuksen osaamistani. Gradun aihe on heiveröisesti hahmottunut. Muuhun koetan saada tarttumapinnan nyt, tämän kurssin myötä.

Tieteellisen kirjoittamisen tuntemukset

Joskus aikoinaan tuli kirjoitettua päättötyö ammattikorkeakouluopintoihin, mutta se piti sisällään enemmän tietokantaohjelman suunnittelua, kehittelyä, toteutusta ja opastusta. Nyt tuleva maisteriopintojen gradu aiheuttaa hivenen haasteita. Itse kirjallisuuskatsaukset eivät ole kovin monimutkaisia ja on melko helppoakin etsiä oikeanlaisia lähteitä tiettyjen asioiden pohjaksi tai todisteeksi. Vaikeinta ehkä on valita itse tutkimusmenetelmä, tietää ylipäätänsä tutkimusaihe ja koota seikat jollain tavalla pohdiskellen yhteen.

Aihetta olen jo lähtenyt rajaamaan verkko-opiskeluympäristöön ja sultautuvaan oppimiseen sekä saanut siitä aikaiseksi jonkun 10 sivua tekstiä, mutta varsinaiseen "vauhtiin" omaa graduani en ole saanut. Sisällysluettelolla on yritetty luoda jonkinlaista punaista lankaa, millä edetä, mutta ongelmia ehkä aiheuttaa se, että ei tiedä mihin lanka loppuu. On mennyt vain sekaisin siitä, kun erilaiset "ohjaajat" ovat yrittäneet antaa kukin omaa näkemystään tai yrittäneet antaa jonkun sinisen langan, mutta vaikea on sinistä lankaa seurata jos itse mieltää langan punaiseksi. Pitäisi siis nähdä prosessia siten, että se muodostuu itselle jotenkin selkeäksi. Tietää mihin kysymykseen etsiä vastausta, mille kohderyhmälle suuntaa tutkimuksen ja millä menetelmällä.

Graduhirviön matkassa

Gradusta olisi kai selvinnyt vähemmälläkin työllä?

Sen sijaan olen valinnut hieman monimutkaisemman suoritustavan. Graduni kenttäaineisto on kerätty melkoisen omatoimisesti kesällä 2009 kiertäen noin 60 keskisuomalaista suota. Suoretkiltä jäi käteen paitsi lukuisia elämyksiä, myös hirmuinen määrä aineistoa ja nippu määritettäviä kasveja. Alkuperäisenä ajatuksenani oli kasata soista kartta-aineisto, jota vertaamalla pohjavesitietoihin saataisiin näkymään erityiset kohteet. Olisi ehkä kannattanut tutkia ennen hutkimista, sillä asiahan ei suinkaan edennyt niin kuin oli suunniteltu... Koko Keski-Suomen kattavaa aineistoa pohjavesistä ei nimittäin ole olemassakaan!

Eipä auttanut kuin alkaa miettimään, mitä valtavalla aineistolla voitaisiin tehdä. Tässä välissä meni tietysti muutama vuosi täysin muiden asioiden parissa kuin gradun, jotta kirjoittaminen olisi entistä helpompaa. Melkoinen epätoivo valtasi minut tajutessani jossain välissä, ettei minulla ole harmainta aavistustakaan siitä mitä aineistolle pitäisi tehdä. Onneksi tässä vaiheessa graduohjaajani oli kuitenkin jo vaihtunut ja uuden ohjauksen myötä saatiin kiinni ajatuksesta, joka oli niin kutkuttavan mielenkiintoinen ettei sitä voinut olla hyödyntämättä. Graduni ajautui aivan uusille urille.

Kun tekee tutkimusta, jota ei ole juurikaan ennestään tehty, on vaarana ettei kaikki metodit olekaan aikaisemmin kokeiltuja. Tämän vuoksi mm. pohjakirjallisuuden löytyminen voi olla erityisen haastavaa. En edelleenkään tiedä onko minulla oikeanlaisia artikkeleita, joiden avulla voisin kirjoittaa sopivan johdannon... Ainoa asia mitä olen tähän mennessä pystynyt kirjoittamaan on aineisto ja menetelmät -osio. Pienoista päänvaivaa aiheuttaa myös ohjelma, jolla olisi tarkoitus saada niitä tuloksia ulos. Koska ohjelma on vasta kehitysasteella, ei siihen ole olemassa käyttöohjeita tai edes tarkkaa informaatiota mitä lukuja minnekin laitetaan. Kuulostaa siis varsin lupaavalta, eikö?

Ydinongelmana taitaakin siis olla, kuinka kirjoittaa kun ei ole vielä selvillä asioita, joista kirjoittaisi?
 
Muistisäännöt graduhirviön luomiseksi:
1. Aineistoa kannattaa kerätä enemmän kuin pystyy käsittelemään.
2. Gradun teossa kannattaa pitää pitkiä taukoja, ettei tekstiin kyllästy kun ei enää edes muista mihin on viimeksi jäänyt.
3. Valitse aihe, josta ei löydy vielä ennakkotutkimusta, niin varmistat lähdekirjallisuuden vajaavaisuuden.
4. Käytä aineiston käsittelyyn ohjelmia, jotka ovat vielä kehitysasteella, niin säilytät yllätysmomentin loppuun saakka.
5. Varmista, että aihe on niin laaja, ettet tiedä mihin sen viimeisen pisteen laittaisit!

-Marjaana

Uusi kurssi, uudet kirjoittajat!

Ensi maanantaina alkaakin sitten uusi Gradu vauhtiin -koulutus - siispä tervetuloa uudet kirjoittajat tämän blogin pariin!

Ensimmäinen tehtävänne on tosiaan kirjoittaa postaus, jossa kertoilette hieman - toivottavasti mahdollisimman vapaasti - tieteelliseen kirjoittamiseen liittyvistä ajatuksista, kokemuksista ja käsityksistänne - mitä nyt matkan varrella on tarttunut mukaan ja ehkä jäänyt vaivaamaankin.

Kuvia, videoita, linkkejä ja mitä tahansa aiheeseen liittyvää saa mielellään lisätä omaan tekstiin. Kommentoikaa toki myös toistenne juttuja, jos ehditte.

Tällä forumilla ei missää nimessä odoteta viimeisteltyä kielenkäyttöä, vaan idea on, että voitte purkaa vapaamuotoisesti ajatuksianne ja selvittää asioita ennen kaikkea itseänne varten. Pituus, tyyli tai muotorajoituksia ei siis ole - tärkeää tässä ensimmäisessä tehtävässä on sen sijaan pohtia omia akateemiseen kirjoittamiseen liittyviä asenteita ja ennakko-odotuksia.

Ensimmäinen postaus olisi hyvä olla julkaistuna ensimmäiseen tapaamiseen mennessä.

Siispä siitä vain harjoittelemaan!

Elina