Aikatauluja ilman uskoa ja itsekuria?

On vaikea laatia gradusuunnitelmaa, kun koko kesän suunnitelmat ovat avoimia. Nyt tuntuu, etten kyllä tässä kuussa ehdi tehdä enää paljon mitään. Haluaisin saada 15.6. mennessä gradun taustaluvut valmiiksi, että ehtisin saada ohjaajaltani palautetta ennen lomaa. Ne ovat pääasiassa ilmiön historiaa ja vaativat lähinnä kirjoissa olevan tiedon siirtämistä omaan tekstiini. Toisaalta joihinkin kysymyksiin en ole löytänyt vielä vastausta. Ehkä minun täytyy rajata aineistoa sen verran, että mitä nykyisestä aineistostani ei löydy, se pitää jättää gradusta pois.

Koska nyt on selvää, ettei gradu ehdi valmistua ennen yliopiston lomia, lienee pakko tunnustaa, että valmistun aikaisintaan syksyllä. Voisin sanoa, että graduni on valmis 31.7., mutta en jotenkin usko siihen. Koko graduprojekti uhkaa kaatua motivaation puutteeseen. Kun tuntuu helpommalta olla toimimatta, on lähes mahdotonta laatia aikataulua. Tai voihan sellaisen laatia, mutta kuinka siihen itse vielä uskoisi? 

Tunnen päätyyneeni jälleen umpikujaan. Olen rikkonut ja lykännyt graduuni liittyviä aikatauluja niin monesti, etten usko enää minkäänlaisiin deadlineihin.

Tavoitteena nelonen jos...

Tulen olemaan tosi tyytyväinen kun saan gradun valmiiksi. Arvosanoista kakkonen ei vielä iloa vähennä,  mutta kolmosen työtä kehtaisi esitellä töissä paremmin. Arvostelukriteereitä tutkittuani tiedän kuitenkin pystyväni parempaan ja neloseen tähdätään.

Mikä työpaikalle gradussani on tärkeää on luonnollisestikin monelta osin eri asioita kuin yliopiston arvostelukriteerit. Sen jälkeen kun olen saanut kasaan työn puolesta merkittävät asiat, tutkimusta ja pohdintaa täytyy jatkaa korkeamman arvosanan saamiseksi. Mikäli aikarajat puskee vastaan, joudun luultavasti tinkimään työn toistettavuudesta ja siitä mitä tulevat lukijat tästä voivat oppia.

Aikarajana minulla on vuoden loppu, silloin työ pitäisi olla ainakin viimeistelyä vaille valmis.

Käsitteenmäärittelyä: Kirjallisuusterapia

Kirjallisuusterapia (engl. bibliotherapy tai poetry therapy) on luovuusterapiamuoto, jossa usein sekä työskennellään valmiiden tekstien kanssa että kirjoitetaan omia. Laajasti ymmärrettynä se on sanataiteen käyttöä terapeuttisessa tarkoituksessa, jolloin esimerkiksi päiväkirjan kirjoittamisen tai self help -teosten lukemisenkin voisi ymmärtää kirjallisuusterapiaksi. Sinänsä terapeuttisen kirjoittamisen voi kuitenkin nähdä muodostuvan varsinaiseksi terapiaksi vasta, kun tekstiä jaetaan ja työstetään yhdessä kirjallisuusterapian ohjaajan ja mahdollisen ryhmän kanssa. Kirjallisuusterapiassa keskeinen merkitys onkin juuri vuorovaikutuksella, joka muodostuu työstettävien tekstien, ohjaajan ja ryhmän jäsenten välille. (Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys Ry.)

Vaikka kirjallisuutta ja kirjoittamista voidaan hyödyntää myös yksilöterapiassa, toteutetaan kirjallisuusterapiaa yleensä ohjaajan vetämissä ryhmissä. Terapeuttisissa ryhmissä työskentelyn pohjana voidaan käyttää runojen ja muun kaunokirjallisuuden lisäksi myös asiatekstejä, sarjakuvia, kuvia, esineitä, musiikkia tai audiovisuaalista aineistoa – mahdollisten materiaalien rajana on oikeastaan vain ohjaajan luovuus. Kirjallisuusterapian tavoitteena on edistää itseilmaisua, parantaa itsetuntemusta ja itsetuntoa sekä kehittää vuorovaikutustaitoja (Linnainmaa 2005, 11 & Huldén 2002, 80).

Kirjallisuusterapian teoriatausta on yhdistelmä erilaisista teoreettisista suuntauksista, eikä sillä ole varsinaisia oppi-isiä. Kirjallisuusterapialla on yhteyksiä niin freudilaiseen ja jungilaiseen analyyttiseen psykologiaan, Alfred Adlerin individuaalipsykologiseen oppiin kuin fenomenologiseen Gestalt-terapiaankin. Edellä mainituissa suuntauksissa korostuu symbolien, sanojen, tarinoiden ja runouden merkitys tunteiden ilmaisussa, muutoksen aikaansaamisessa ja omien merkityssysteemien kehittämisessä. (Linnainmaa 2005, 14–15.) 

Kirjallisuusterapian piiriin kuuluu myös omaelämäkerrallinen kirjoittaminen, jonka pinnalle nostattamat tunteet ja ajatukset voivat muuttaa tulkintoja omasta elämästä ja johtaa asenteiden muutokseen. Sekä kirjallisuusterapiaa että omaelämäkerrallista kirjoittamista sivuaa narratiivinen terapia, johon liittyy käsitys tarinoiden muovaamasta identiteetistä. (Linnainmaa 2005, 13.) 

Kiinnostus, Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla hyödynnettyyn, kirjallisuusterapiaan on herännyt Suomessa vasta 1970-luvulla ja sen vaikuttavuutta on tutkittu maassamme melko vähän. Esimerkiksi eri alojen opinnäytetöiden määrän perusteella voisi kuitenkin vetää johtopäätöksen siitä, että monialainen kiinnostus kirjallisuusterapiaa kohtaan on kasvussa, ja sen käyttöalue onkin laajentunut kliinisestä hoitotyöstä niin oppilaitoksiin, kirjastoihin kuin harrastuspiireihinkin. (Linnainmaa 2005, 16–17 & Linnainmaa 2009, 295.) Tällaisia kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä hyödyntäviä ryhmiä kutsutaan kasvuryhmiksi. Omassa gradussani tutkin nimenomaan kirjallisuusterapeuttista kasvuryhmä, jonka ohjaajana olen kuluneen kevään aikana toiminut.

Lähteet


Hulden, J. (2002) Kokemuksia nuorten kirjallisuusterapiasta. Teoksessa Ihanus, J. (toim.). Koskettavat tarinat. Johdantoa kirjallisuusterapiaan. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu.  


Linnainmaa, T. 2005. Mitä kirjallisuusterapia on? Teoksessa Mäki, S. & Linnainmaa, T. (toim.) Hoitavat sanat. Opas kirjallisuusterapiaan. Helsinki: Duodecim, s. 11 –25. 

Linnainmaa, T. 2009. Kirjallisuusterapian ja ilmaisevan kirjoittamisen vaikuttavuus. Teoksessa

Ihanus, J. (toim.) Sanat että hoitaisimme : terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Duodecim,

s.295–319. 

Sähköiset lähteet

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys Ry. Polku: Kirjallisuusterapiasta. URL:

http://www.kirjallisuusterapia.net/. Tarkistettu: 18.5.2014.