Käsitteenmäärittelyä: Kirjallisuusterapia

Kirjallisuusterapia (engl. bibliotherapy tai poetry therapy) on luovuusterapiamuoto, jossa usein sekä työskennellään valmiiden tekstien kanssa että kirjoitetaan omia. Laajasti ymmärrettynä se on sanataiteen käyttöä terapeuttisessa tarkoituksessa, jolloin esimerkiksi päiväkirjan kirjoittamisen tai self help -teosten lukemisenkin voisi ymmärtää kirjallisuusterapiaksi. Sinänsä terapeuttisen kirjoittamisen voi kuitenkin nähdä muodostuvan varsinaiseksi terapiaksi vasta, kun tekstiä jaetaan ja työstetään yhdessä kirjallisuusterapian ohjaajan ja mahdollisen ryhmän kanssa. Kirjallisuusterapiassa keskeinen merkitys onkin juuri vuorovaikutuksella, joka muodostuu työstettävien tekstien, ohjaajan ja ryhmän jäsenten välille. (Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys Ry.)

Vaikka kirjallisuutta ja kirjoittamista voidaan hyödyntää myös yksilöterapiassa, toteutetaan kirjallisuusterapiaa yleensä ohjaajan vetämissä ryhmissä. Terapeuttisissa ryhmissä työskentelyn pohjana voidaan käyttää runojen ja muun kaunokirjallisuuden lisäksi myös asiatekstejä, sarjakuvia, kuvia, esineitä, musiikkia tai audiovisuaalista aineistoa – mahdollisten materiaalien rajana on oikeastaan vain ohjaajan luovuus. Kirjallisuusterapian tavoitteena on edistää itseilmaisua, parantaa itsetuntemusta ja itsetuntoa sekä kehittää vuorovaikutustaitoja (Linnainmaa 2005, 11 & Huldén 2002, 80).

Kirjallisuusterapian teoriatausta on yhdistelmä erilaisista teoreettisista suuntauksista, eikä sillä ole varsinaisia oppi-isiä. Kirjallisuusterapialla on yhteyksiä niin freudilaiseen ja jungilaiseen analyyttiseen psykologiaan, Alfred Adlerin individuaalipsykologiseen oppiin kuin fenomenologiseen Gestalt-terapiaankin. Edellä mainituissa suuntauksissa korostuu symbolien, sanojen, tarinoiden ja runouden merkitys tunteiden ilmaisussa, muutoksen aikaansaamisessa ja omien merkityssysteemien kehittämisessä. (Linnainmaa 2005, 14–15.) 

Kirjallisuusterapian piiriin kuuluu myös omaelämäkerrallinen kirjoittaminen, jonka pinnalle nostattamat tunteet ja ajatukset voivat muuttaa tulkintoja omasta elämästä ja johtaa asenteiden muutokseen. Sekä kirjallisuusterapiaa että omaelämäkerrallista kirjoittamista sivuaa narratiivinen terapia, johon liittyy käsitys tarinoiden muovaamasta identiteetistä. (Linnainmaa 2005, 13.) 

Kiinnostus, Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla hyödynnettyyn, kirjallisuusterapiaan on herännyt Suomessa vasta 1970-luvulla ja sen vaikuttavuutta on tutkittu maassamme melko vähän. Esimerkiksi eri alojen opinnäytetöiden määrän perusteella voisi kuitenkin vetää johtopäätöksen siitä, että monialainen kiinnostus kirjallisuusterapiaa kohtaan on kasvussa, ja sen käyttöalue onkin laajentunut kliinisestä hoitotyöstä niin oppilaitoksiin, kirjastoihin kuin harrastuspiireihinkin. (Linnainmaa 2005, 16–17 & Linnainmaa 2009, 295.) Tällaisia kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä hyödyntäviä ryhmiä kutsutaan kasvuryhmiksi. Omassa gradussani tutkin nimenomaan kirjallisuusterapeuttista kasvuryhmä, jonka ohjaajana olen kuluneen kevään aikana toiminut.

Lähteet


Hulden, J. (2002) Kokemuksia nuorten kirjallisuusterapiasta. Teoksessa Ihanus, J. (toim.). Koskettavat tarinat. Johdantoa kirjallisuusterapiaan. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu.  


Linnainmaa, T. 2005. Mitä kirjallisuusterapia on? Teoksessa Mäki, S. & Linnainmaa, T. (toim.) Hoitavat sanat. Opas kirjallisuusterapiaan. Helsinki: Duodecim, s. 11 –25. 

Linnainmaa, T. 2009. Kirjallisuusterapian ja ilmaisevan kirjoittamisen vaikuttavuus. Teoksessa

Ihanus, J. (toim.) Sanat että hoitaisimme : terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Duodecim,

s.295–319. 

Sähköiset lähteet

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys Ry. Polku: Kirjallisuusterapiasta. URL:

http://www.kirjallisuusterapia.net/. Tarkistettu: 18.5.2014.