Tieto auttaa kirjoittamaan, kirjoittaminen tietämään – ainakin sen, ettei tiedäkään

Olen pikkuhiljaa yliopistovuosieni aikana hoitanut asennevammaani tieteellistä kirjoittamista kohtaan muun muassa lukemalla innostavia ja persoonallisia tieteellisiä tekstejä. Muutama vuosi taaksepäin, opiskellessani kirjoittamisen perusopintoja, pohdin suhdettani tieteelliseen kirjoittamiseen  ja aloitin asenneongelmani  selvittämisen myöntämällä, että jostain syystä se herättää minussa ristiriitaisia tunteita: nautin esseistisen asiatekstin kirjoittamisesta, mutta varsinainen tieteellinen kirjoittaminen tutkimustulosten raportointeineen haukotuttaa. Syyksi erittelin oletukseni tieteellisen kirjoittamisen asiallisen puisevasta ja persoonattomasta tyylistä, vaikka eihän se oikeasti vaadi kumpaakaan: kunhan sisältö ei häviä kielellisen kikkailun taa.

Lähinnä kai pelkäsinkin joutuvani kirjoittamaan tieteellistä tekstiä tylsästi, koska omaa ääntä ei muka saanut tuoda esiin. Gradun suhteen pelko numero yksi sen sijaan tuntuu olevan kirjoittavani omaäänistä epätieteellistä tekstiä keksityllä tutkimustiedolla. Yhden solmun avaaminen on siis johtanut huomattavasti tiukemman luo.

Tein kandini hyvin erilaisesta aiheesta kuin mitä graduni tulee olemaan: yksinäisyydessä tapahtunut näytelmätekstin tutkailu on kaukana kirjallisuusterapeuttista kasvuryhmää tarkastelevasta tapaustutkimuksesta. Päässäni risteilee pelkoja muun muassa siitä, saanko tarpeeksi, ja tarpeeksi olennaista, materiaalia kootuksi: joudunko vetämään tutkimustulokseni tyhjästä? Pelkään kirjoittavani itsestäänselvyyksiä. Pelkään, ettei tutkimuksellani ole mitään väliä.

Toisaalta ajattelen, ja yritän epätoivoisesti luottaa siihen, että varsinaisen kirjoitusprosessin alkaessa minulla on pakostikin vähintään tyydyttävä määrä tietoa tutkimusaiheestani:olenhan siinä vaiheessa ohjannut kirjallisuusterapeuttista sanataideryhmääni lukuisten tuntien ajan. Minulla on myös äänitteitä, ryhmäläisten kirjoittamat esitieto- ja loppuarviointilomakkeet, teoriakirjallisuuttakin. Kai niistä jo jotain nyhjäisee?

Yritän myös pitää mielessä, että kirjoittaminen on aina paljon muutakin kuin jo hankitun tiedon sanallistamista. Yritän uskoa siihen, että tutkimustiedon kirjoittaminen tuottaa sitä lisää: avaa syy-seuraus -suhteita, nivoo irralliseltakin tuntuvia huomioita yhteen tai vähintäänkin auttaa huomaamaan sen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Omien virheiden osoittamisessa kai piilee tapaustutkimuksen takaportti: voin ainakin todeta, että ei näin, ei todellakaan näin.

Matkalla maisteriksi - vihdoinkin

Kymmenen vuotta sitten, valmistuessani kandiksi ja aloittaessani maisteriopintoja, en olisi voinut kuvitella, että minusta tulee n:n vuoden yliopisto-opiskelija. Elämä kuitenkin kuljetti minut asumaan 170km päähän opiskelukaupungistani Jyväskylästä ja opinnot jäivät kesken kuuden vuoden opiskelun jälkeen. Heti muuton jälkeen sain vakituisen työpaikan ja opiskelujen jatkaminen tuntui hyödyttömältä, koska en kuitenkaan hyötyisi maisterin tittelissä työelämässä mitenkään. Opintoja ei olisi ollut paljoa jäljellä, ainoastaan muutama kurssi ja tietysti gradu. Graduakin olin jo aloitellut ja käynyt molemmat graduseminaarit, mutta en ollut saanut juuri mitään aikaiseksi enkä ollut motivoinutut koko gradun tekemiseen.

Seitsemän vuotta kului työelämässä ja joskus kesken jääneet opinnot kummittelivat mielessä. Vuosi sitten ystäväni kertoi, että hakee opiskelemaan samaan tiedekuntaan kuin minä. Lupasin, että jos hän pääsee opiskelemaan, minä tulen suorittamaan opintoni loppuun. Ystävä pääsi yliopistoon, ja minä päätin pitää sanani ja otin yhteyttä amanuessiin päästäkseni takaisin yliopiston kirjoille. Syksyllä opintojen alkaessa aloitin samaan aikaan uuden, haastavan työn. Työn ohessa olen tahkonnut läpi kaikki puuttuvat kurssit, ja nyt on edessä enää gradu. Grauni on täysin alkutekijöissään, tutkimussuunnitelmavaiheessa. Vuosia sitten aloittamastani gradusta en muistanut edes aihetta. Löysin vanhat tiedostot, mutta totesin, että mieluummin aloitan kokonaan uuden gradun uudesta aiheesta. Vanha aiheeni ei kiinnosta minua enää eikä tainnut kiinnostaa vuosia sittenkään, koska en ikinä saanut sitä tehtyä alkua pidemmälle.

Tieteellinen kirjoittaminen on minulle tuttua, olen tehnyt opiskeluvuosieni aikana lukemattoman määrän esseitä sekä luonnollisesti kandityön. Tieteellisessä kirjoittamisessa, kuten kaikessa muussakin kirjoittamisessa, minulle vaikeinta on aloittaminen. Välttelen kirjoittamisen aloittamista viimeiseen asti. Lopulta, kun saan pakotettua itseni koneen ääreen, tekstiä syntyy yleensä helposti ja nopeasti. Tieteellisen kirjoittamisen ohjeet ja säännöt muistan pääpiirteittäin, mutta toki tarvitsen niihin kertausta, koska en ole vuosikausiin kirjoittanut tieteellistä tekstiä juuri lainkaan.

Tälle kurssille lähden hyvällä motivaatiolla, olen ottanut töistä lomaa gradun aloittamista varten ja opintovapaa siintää tulevaisuudessa. Tällä kertaa olen päättänyt onnistua ja saada gradun tehtyä.

Eveliina Mykrä

tehokkainta kuitenkin vauva kainalossa

tehokkainta kuitenkin vauva kainalossa On se kummaa miten tehokkaita on minuutit, kun niitä on vain erittäin niukka rajoitettu määrä käytössä. Tein gradusuunnitelman lapsen päiväunien aikana. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Oli keskityttävä vain olennaiseen . Poimin kirjoista matkalle osuvat mielestäni tärkeät pointit ja kirjasin ne ylös koneelle samantien. Sitten vaan liimaa leikkaa systeemillä ne jonkinlaiseen järjestykseen ja esitelmää pitämään. Yllätyksekseni sain huomata, että suunnitelma oli kuulemma erittäin onnistunut ja toimeksiantajakin kehui vuolaasti kokonaisuutta. Olin vähän hämilläni, koska omasta mielestä en kerinnyt tutkimusmetodologiaa sen kummemmin lukemaan saati sitten sisäistämään. Nyt on kulunut kokonainen kuukausi, jonka aikana lapseni on hoidossa ja minulla on aikaa jatkaa varsinaista graduani. Nyt kun koko tiedon valtakunta levittäytyy laajana eteeni rämmin mahdollisuuksien upottavassa suossa. On liian paljon asioita, joihin tarttua ja perehtyä. On liian paljon aikaa perehtyä. Mutta, enpä ole juuri päässyt vauhtiin. Tuntuu, että innostuneena hyvästä palautteesta päätin valita jumbojetin alleni. Kiitorata häämöttää edessä, mutta kone on liian raskas nopeaan nousuun. Koneeseen on lastattu tietojohtamisen monitieteellinen maailma, menetelmätriangulaatio peräsimessä ja ohjaamossa intohimoni saattaa kaikki tuleva aineisto hienosti abduktiivisella analyysilla ja päättelyllä määränpäähän. Tämä kurssi lienee kaltaiselleni erittäin tärkeä, jotta gradusta tulee gradu eikä kaadu mahdottomuuteensa aikataulun puitteissa. Askarruttava kysymys kuuluukin, olisinko siis pitemmällä, jos lapseni olisi kotona ja aikaa edelleen niukasti. Hyvin mahdollisesti!

Tieteellinen kirjoittaminen, täältä tullaan taas

Gradu, tuo ikuinen tuska, on tullut taas ajankohtaiseksi elämässäni ja sen mukana tieteellinen kirjoittaminen. Kirjoittamisesta pidän, mutta tieteellinen kirjoittaminen on minulle edelleen hieman kysymysmerkki, vaikka enemmän tai vähemmän aktiivisia opiskeluvuosia on kertynyt jo kahdeksan. Kokemusta tieteellisestä kirjoittamisesta minulla on lähinnä kandista, jonka olosuhteiden pakosta kirjoitin muiden opintojen ohessa viidessä päivässä kahden viikon taustatyön jälkeen. Ei siis liene yllättävää, että kandista käteen jäi lähinnä suoritusmerkintä, lista asioita, mitä ei kannata tehdä, sekä hienoinen kammo tieteellistä kirjoittamista kohtaan. Muutoin tieteellistä tekstiä etäisesti muistuttavaa sisältöä olen kirjoitellut muutamaan harjoitustyöhön, mutta siihen se loppuukin. Oman tiedekuntani kursseisseissa ei sitä juuri harrasteta, vaan huomattavasti enemmän olen tehnyt esimerkiksi projektisuunnitelmia ja -esityksiä. Elämäni ensimmäisen esseenkin kirjoitin seitsemäntenä opiskeluvuotena sivuaineopinnoissani. Hämmentävää. 

Tieteellisestä kirjoittamisesta minulla on siis paljon opittavaa, ja toivonkin tämän kurssin auttavan sen suhteen. Kenties suurin haasteeni on voittaa kandia kirjoittaessa syntyneet ennakkoluuloni ja kammoni tieteellistä kirjoittamista kohtaan. Loppujen lopuksi tieteellinen kirjoittaminen on vain yksi monista kirjoittamisen lajeista ja onneksi opittavissa. 

Graduterveisin Sini

Keltanokan ajatuksia

Hei kaikki!

Taidan painia vähän eri sarjassa kuin useimmat muut tällä kurssilla - olen varsinainen keltanokka koko graduprojektin kanssa. Vaikka opintovuosia yliopistossa on takanapäin jo reilu kymmenkunta ja pääainettakin on tänä aikana vaihdettu lukuisia kertoja, vasta nyt olen ensimmäistä kertaa gradukysymysten äärellä. Olen innoissani! Haluaisin niin kovin päästä jo kirjoittamaan, mutta gradun teko on tyssännyt ennen kuin ehti alkaakaan: sopivaa aihetta ei ole. Aihetta on yritetty enemmän ja vähemmän aktiivisesti etsiä jo vuoden päivät, mutta kaikki hyvät ehdotukset tuntuvat kaatuvan aina johonkin. Olen turhautunut, nyt olisi jo aika päästä gradun kimppuun.

Lukijana tykkään tieteellisistä artikkeleista. Artikkelit edustavat itselleni tehokkuutta ja luotettavuutta, sitä, että kirjoittaja näkee vaivaa kunnioittaakseen lukijaa, jotta tämä löytää kaipaamansa tiedon helposti ja nopeasti. Toisaalta tykkään myös kirjoittamisesta, ja tieteellinen kirjoittaminen kuulostaa mielenkiintoiselta, opettelun arvoiselta tyyliltä. Olen luottavaisella mielellä gradun kirjoittamisen suhteen, näen sen kiehtovana harjoituksena myös kirjoittamisen kannalta.

Omasta mielestäni tieteellinen kirjoittaminen on tehty kirjoittajalle mahdollisimman simppeliksi, mikä on luullakseni erinomainen asia monenkin tieteenharjoittajan mielestä. Kun esimerkiksi artikkelin rakenne ja muoto on tiukasti säädelty eikä kielenkään kanssa voi turhia kikkailla, kirjoittajan vastuulle jäävät vapausasteet tekstin luomisessa vähenevät, ja hän voi keskittyä olennaiseen - tiedon selkeään välittämiseen. Toisaalta kirjoittaminen ei välttämättä ole yksinkertaista sittenkään, vaikka kyse olisi oman tutkimuksen raportoinnista. Kirjoittaminen vaatii paljon työtä ja toisen osapuolen huomioimista, jotta oma viesti välittyy lukijalle sellaisena, kuin se alunperin oli tarkoitettukin.

Minua ihmetyttää, ettei opiskeluissa ole tarvinnut tenttivastauksien lisäksi juuri muunlaisia tekstejä kirjoitella. n:n opiskeluvuoteni aikana kandintyön lisäksi kursseilla on kirjoitettu vain lyhyehkö essee ja pari tiivistelmää artikkeleista, eli liiemmälti harjoitusta tieteelliseen kirjoittamiseen ei ole aiempien opintojen myötä kertynyt. Omalla alallani, jolla ilmiöitä mallinnetaan pitkälti matematiikan ja tilastotieteen keinoin, kirjoittamisen harjoittelu olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Vaikka käytetyt yhtälöt ja kuviot saattavat näyttää monimutkaisilta, ne ovat alaa tunteville tarkka, kompakti ja mielekäs tapa välittää informaatiota. Työelämässä samoista ilmiöistä pitäisi kuitenkin pystyä keskustelemaan vakuuttavasti muidenkin kuin oman alan ihmisten kanssa, joten sujuva viestintätaito olisi eduksi.

Odotan innolla, että pääsen gradua kirjoittamaan. Sormet syyhyää jo, enää tarvitaan vain aihe.

- Salla

Tieteellistä kirjottamista tuskin voi syödä, mutta muuten siihenpä luotettavat tiedot siitä varmaan loppuukin. Kandi valmistu aikataulussa vuoden alussa että sikäli pitäisi olla jotain vielä mielessä. Mutta gradu kokonaisuutena näyttäytyy perin suurena suupalana, eikä laiskuus lukemiseen auta yhtään. Gradun aihe varmistui alle kuukausi sitten, joten jopa materiaalin kerääminen on vielä pahasti vaiheessa. Toiveet on suuret kurssin suhteen ja pitäisipä magisteriseminaariinkin olla parin viikon päästä tutkimussuunnitelma valmis.

Sikäli koen tilanteeni mukavaksi ettei tarvitse ns. empiiristä aineistoa kerätä varsinaisesti, kirjoja ja artikkeleita lukea vain. Mutta toisaalta otin taakakseni koettaa tehdä artikkelimuotoiden gradun, joten kaipa sitä haluaisi tehdä niin hyvän että edes teoriassa julkaisu olisi mahdollinen. Aikataulusta ei sitten uskallakaan puhua ilman vahvaa humalatilaa alla..

Asenne on kuitenkin positiivinen itse kirjoittamisen suhteen, jos vain ensin saisi kerättyä materiaalia päähän ja paperille että voisi jotain hymiötä informatiivisempaa rustata aiheesta. Olen (liian) teoreettinen ihminen, joten tietynlainen formaali lässytys lähtee kyllä, mutta kieliasu on pahasti hakusessa. Kaipa olisi myös hyvä oppia kirjottamaan usein ja paljon huonompaa tekstiä, josta voisi sitten jalostaa jotain järkevää.

"Am I wasting my life on a theory that can never be proven?" "..Maybe but how great is Game of Thrones!?"
 Big Bang Theoryn Sheldon tiivisti huoleni aiheen suhteen, vastaus taas ajankäytöllisen ongelmani.

Tieteellinen kirjoittaminen ja gradu ikuisuusprojektina

Minä olen niitä vanhoja jääriä, jotka vuosien poissaolon jälkeen palaavat takaisin yliopiston hellään huomaan. Unelma gradusta ja maisterinpapereista ei ole suostunut kuolemaan, vaan on muistutellut itsestään kaiken muun elämän taustalla. Ja nyt olen palannut. Jännittää, mutta hyvällä tavalla: jospa se gradu nyt sieltä viimein putkahtaisi.

Tieteellisen kirjoittamisen taitoni ovat varmasti vuosien varrella ruostuneet, jos ne nyt koskaan erityisen hienot ovat olleetkaan. Kirjoittaminen on aina ollut minulle vähän tervan juontia vastaava operaatio, valitettavasti. Varsinkin se aloittaminen on aina niiiiiin vaikeaa, vaikka kuinka pontevasti olisin projektissa mukana muuten. Muistan kuitenkin tärkeimmän perusperiaatteen: tieteellinen kirjoittaminen tarkoittaa sellaisen non-fiktiivisen tekstin tuottamista, johon sisältyy esitettyjen väitteiden perusteleminen lähdekirjallisuuteen viittaamalla. Olikohan tuo nyt tarpeeksi monimutkaisesti selitetty? Onneksi tieteellinen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ihan niin vaikeaa, kuin määritelmäni siitä. Vain alku on hankala, sen jälkeen toivottavasti helpottaa, kun saa kiinni tyylistä ja rytmistä.