Tunteiden rooli luomun kuluttamisessa

Graduni aihe on alkanut saamaan muotoaan vasta aivan parin viime päivän aikana. Tästä johtuen aikaa kirjallisuuden etsimiseen, käsitteiden kunnolliseen määrittelemiseen tai edes varsinaisesti hyödyllisten käsitteiden löytämiseen tätä postausta varten ei ollut omasta mielestäni ensinkään riittävästi. Yritän kuitenkin seuraavassa, parhaani mukaan, tehdä selkoa siitä, miten tunnehierarkian eri tasoja on sovellettu kulutuskäyttäytymisen tutkimuksessa. Koska oman tutkimukseni kohteena ovat luomuruokaan liittyvät tunteet, myös tätä aihetta sivutaan tekstissä. Lähteinäni olen käyttänyt Laroksen ja Steenkampin vuonna 2005 julkaistua artikkelia ”Emotions in consumer behavior: a hierarchical approach” sekä Aertsens et al. artikkelia ”Personal determinants of organic food consumption: a review” vuodelta 2009.  

Markkinointitutkimuksen alkuaikoina tutkijat olettivat kuluttajien käyttäytymisen perustuvan rationaalisiin valintoihin. Vasta kolmisenkymmentä vuotta sitten tutkijat ymmärsivät, että myös tunteet vaikuttavat ostokäyttäytymiseen. Kuluttajakäyttäytymiseen liittyviä tunteita kartoittaneet tutkimukset keskittyivät alun perin ensisijaisesti kuluttajien tunteelliseen suhtautumiseen mainontaan sekä tunteiden rooliin kulutuksesta seuraavan tyydytyksen saavuttamisessa. Tunteet on usein tutkimuksessa jaoteltu yleisiin tunteisiin eli positiivisiin ja negatiivisiin mutta myöhemmin on alettua kiinnostua myös yksilöidymmistä tunteista, kuten katumuksen, häpeän ja vihan tunteista.

Tunnehierarkioita koskevassa artikkelissaan Laros ja Steenkamp painottavat, että mikäli tunteet niputetaan ainoastaan positiivisiin ja negatiivisiin, pienet nyanssit niiden väliltä jäävät huomiotta. Tämän vuoksi he jaottelevat tunteet kolmelle eri tasolle. Ensimmäisellä, kaikkein abstrakteimmalla tasolla ovat positiiviset ja negatiiviset tunteet. Seuraavan tason muodostavat perustunteet: tyytyväisyys, onnellisuus, rakkaus ja ylpeys (positiiviset) sekä surullisuus, pelko, viha ja häpeä (negatiiviset). Alimmalla tasolla he erittelevät 42 eri tunnetta, joista positiivisia ovat esimerkiksi, ilo, helpotus ja innostuneisuus ja negatiivisia muun muassa turhautuneisuus, pelko, hermostuneisuus ja nöyryytys. Aertsens et al. mukaan tunteita käsittelevä kirjallisuus erottaa neljä tunteisiin liittyvien reaktioiden päätyyppiä: arviointi, tunnetila, eritellyt tuntemukset sekä emootiot eli tunteet. Näistä viimeksi mainitut koetaan fyysisesti voimakkaimpina. 

Luomuruoan kuluttamista tutkivassa artikkelissaan Aertsens et al. siteeraavat aiempaa tutkimusta, jonka mukaan tunteet vaikuttavat vahvasti kuluttajakäyttäytymiseen, kun on kyse luomulihan ostamisesta. Tutkituista tunteista (pelko, syyllisyys ja empaattisuus) erityisesti pelko ja siihen liittyvä epävarmuus nousivat esiin kulutusta ohjaavana tunteena. Kuluttajat saattavat pelätä terveytensä puolesta syödessään lihaa, mikä on seurausta viimeaikaisista, maailmaa ravistelleista kriiseistä ruokaan liittyen.

Vastakohtana luomuruoalle, Laros ja Steenkamp käyttävät artikkelissaan esimerkkinä geenimanipuloitua (gm) ruokaa. Gm-ruoka on varsin kiistanalainen aihe yhteiskunnassa ja kuluttajien tunteet sitä kohtaan ovat perinteisesti olleet negatiivisia. Laroksen ja Steenkampin tutkimuksen tulokset mukailevat tätä seikkaa, mutta pureutuvat yksityiskohtaisemmin kuluttajien tunteisiin tunnehierarkiaa apuna käyttäen.  Negatiiviset tunteet gm-ruokaa kohtaan ovat siis ennemminkin vihaisia ja pelokkaita kuin surullisia tai nolostuneita. Gm-ruoka herättää myös voimakkaita epävarmuuden tunteita, jotka pohjautuvat sitä kohtaan tunnettuun pelkoon.Näin ollen tunnehierarkian avulla ostopäätöksiin vaikuttavia tunteita voidaan analysoida hieman pintaa syvemmältä.

Lähteet:

Laros, F. J. M. Steenkamp, J-B. E. M. 2005. Emotions in consumer behavior: a hierarchical approach. Journal of Business Research 58, 2005, pp. 1437–1445.

Aertsens, J. Verbeke, W. Mondelaers, K. Van Huylenbroeck, G.

2009. Personal determinants of organic food consumption: a review.  British Food Journal 111(10), pp. 1140‐1167.

IT-Projekti

Projekti on hyvin tyypillinen työskentelytapa IT-alalla ja graduni tulee käsittelemään viestintää IT-projekteissa projektipäällikön näkökulmasta. Vaikuttaa siltä, että IT-projektia ei terminä mielellään määritellä alan julkaisuissa, mutta jos lähdetään kokeilemaan projekti termin kautta mihin päädytään.

Hyvin yleisluontoisesti projekti määritellään kertaluontoiseksi suoritteeksi, johon ryhdytään tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoite jaetaan työvaiheiksi ja sen tuloksia ja kustannuksia seurataan jatkuvasti. Hieman eri näkökulmasta projekti voidaan määritellä ryhmäksi ihmisiä ja muita resursseja, jotka ovat yhdessä rajallisen ajan, saavuttaakseen tietyn päämäärän, joka noudattaa määriteltyjä vaatimuksia, aikataulua ja budjettia. Jos halutaan yksinkertaistaa voidaan sanoa, että IT-projekti on mikä tahansa projekti, jonka lopputuloksena on ohjelmisto tai tietojärjestelmä.

IT-projektit eroavat muiden alojen projekteista jo pelkässä monimuotoisuudessaan ja niitä häiritsee jatkuvat muutokset niin teknologiassa ja vaatimuksissa kuin ihmisissä ja toimintaympäristöissä. Ei siis ihme, että IT-projektien todennäköisyys epäonnistua on erittäin suuri. 

:) Miia

Päiväkodin johtaja

Gradussani käsittelen päiväkodin johtajuutta ja varajohtajuutta. Päiväkodin johtaja toimii päiväkodissa esimiehenä, ja hänen tehtävänsä on vastata päiväkodin pedagogisesta johtamisesta sekä henkilöstöjohtamisesta. Päiväkodin johtajat voidaan jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, osallistuvatko he päiväkodin johtajan työn lisäksi myös lapsiryhmätyöskentelyyn. Syitä sille, miksi johtaja on vapautettu lapsiryhmätyöstä, on esimerkiksi lasten ja alaisten suuri määrä sekä työn monimuotoisuus. Johtajalla saattaa olla johdettavanaan useita päivähoitoyksikköjä sekä alaisenaan myös kotona työtä tekeviä perhepäivähoitajia. Päiväkodin johtajan vastuulla voi olla myös ruokapalvelua, yksityistä opetusta tai kerhotoimintaa.  (Seretin 2004, 6, 13).

Päiväkodin johtajan pätevyysvaatimus on lastentarhanopettajan tutkinto. Yleensä johtajan koulutus on varhaiskasvatustieteen kandidaatti tai maisteri, lastentarhanopettaja, sosionomi (AMK) tai sosiaalikasvattaja. Pätevyysvaatimus on sama myös lastentarhanopettajan työtehtävään. Lastentarhanopettajien lisäksi päiväkodissa työskentelee johtajan alaisuudessa päivähoitajia, joilla on toisen asteen koulutus (esimerkiksi lähihoitaja tai lastenohjaaja). Joissain päiväkodeissa työskentelee lisäksi avustajia ja laitoshuoltajia. (Ks. esim. Kauppinen 2004, 9).

Lähteet:

Kauppinen, M. 2004. Päiväkodin johtajan työnkuva sekä taitojen ja ominaisuuksien tärkeys työyhteisön näkökulmasta. Jyväskylän yliopisto: pro gradu.

Seretin, L. (toim.) 2004. Päiväkodin johtaja on monitaituri: Kurkistus päiväkodin johtajien työn arkeen. Helsinki: Lastentarhanopettajaliitto.

 

Blogitehtävä 3: Metafora

Katso tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=jN104uji--Y

Tai lue tästä:

Metafora-sana juontaa juurensa kreikan kielen verbistä metaférõ, joka merkitsee siirtämistä, kuljettamista, muuttamista ja keskenään sekoittamista.  Metaforan käsite liittyy kielen kuvallisuuteen. Kielen kuvallisuudelle on ominaista merkityksen siirto, jonka voidaan metaforassa väittää olevan puhtaimmillaan, sillä metafora luo uutta paljastamalla ennen havaitsemattomia vastaavuuksia. Sanaa tai lausetta käytetään kuvaamaan jotain toista, kuin mitä se tavallisesti kuvaa.

Metafora perustuu kaltaisuuteen. Se samastaa - tai nykyteoretisoinnin mukaan laajentaa merkitystä. Metaforalla ilmaistaan pyrkimystä etääntyä välittömästä kokemuksesta ja sen ilmaisemasta todellisuudesta. Metaforaa tarvitaan, kun tahdotaan puhua asioista, joille kielessä ei ennestään ole nimeä tai käsitettä. Esimerkiksi uusien tutkimus- ja tieteenalojen käsitteet syntyvät monesti metaforisilla siirroilla konkreettisesta abstraktiin tai käsitteelliseen. Vaikkapa tietotekniikasta ovat tuttuja metaforisesti muodostetut käsitteet "eväste", "hiiri" ja "verkko". Metafora vaatiikin vastaanottajalta (esimerkiksi lukijalta) tulkintaa: kirjaimellinen lukutapa ei riitä.

Lisäksi voidaan ajatella, että tärkeää ei ole vain se, mitä sanotaan, vaan myös se, mitä metaforalla tehdään. Millaiseen yhteyteyteen metafora sijoittuu ja mitä se saa kielellisesti aikaan? Kuvaamisen, ilmaisemisen tai tuoreesti esittämisen tason ohella metaforaan voidaan siis liittää myös asioiden aikaan saamisen taso.

Postmodernissa kotimaisessa runoudessa metaforaa käytetään yhä kuvaamaan elävää kokemistapaa ja luomaan uusia kytkentöjä asioiden välille. Postmodernin runon kielellisessä leikissä metaforasta saattaa toisaalta tulla eräänlainen tulkinnan väline, joka sulauttaa erilaisia kulttuurisia konteksteja toisiinsa.

Oman tutkimukseni aihe on kehoista kirjoittaminen, jota tarkastelen treeniblogeissa. Liittyykö niissä kehoista kirjoittamiseen kuvainnollinen, jopa metaforinen taso - tai kielellä leikkiminen ylipäätään? Jos liittyy, millaisena metafora tämäntyyppisessä kirjoittamisessa näyttäytyy ja mitä sillä tehdään?

Apua ne arviointikriteerit

Oma arvosanatavoitteeni on 4. En tiedä pystynkö tekemään niin hyvää tutkimusta, mutta haluan asettaa itselleni tavoitteen, jota kohti kurkotan. Voin sitten kirjoittaessani miettiä sitä kuinka hyvin gradun arviointikriteerit täyttyvät oman tutkimukseni kohdalla. Kolmoseen voin tyytyä, mutta en ole siitä erityisen ylpeä. Ajattelin silti tässä päivityksessä tarkastella vähän sitä mitä kolmosen tavoitteeseen täytyisi tehdä. Ihan vaan, etten ainakaan humpsahda sen alapuolelle.

Tutkimustehtävän esittely ja sen perustelu on riittävä kolmosen työhön. En tiedä tarkkaan mitä arviointikriteereissä pidetään riittävänä, mutta neloseen tarvittaisiin jo haastavuutta. Heti aloin kyseenalaistaa omaa tutkimustani. Onko minulla rahkeita neloseen alkuunkaan. Työn tavoitteet on kuvattu kyllin selkeästi. Kuulostaa melkein, että jos tutkimuksen tekee huolella, mutta se ei ole haastava muuten, saa automaattisesti kolmosen... Samaa pohditaan myös tutkimusongelman kohdalla. Nelosen ja kolmosen välillä ratkaisee melkein ainoastaan haastavuus. Tietty oman haasteensa tuo sanojen "hyvin" ja "erittäin hyvin" käyttö. Tutkimusasetelman tulisi olla hyvin selkeä ja johdonmukainen kiitettävään.

Teoreettisen viitekehyksen rajaaminen tuntuu tällä hetkellä suurimmalta ongelmalta. Kolmoseen riittää tutkimusta hyvin tukevaa teroriaa ja alan keskeisten teorioiden hallintaa. Alan kokea entistä enemmän, että työni jää kilpailuksi kolmosen ja nelosen välille... Vitosesta lienee turha unelmoidakaan... Mistä saisi lisää itseluottamusta?

Aineiston keruun kohdalla tunnen, että olen tähän mennessä kaikkein vahvimmillani. Se onkin konkreettisin puoli tutkimuksessani. Tutkimustulosten esittely tarvitsee neloseen paljon perusteluja. Kolmoseen riittää hyväkin pohdinta. Täytyy muistaa lukea arviointiperusteita tiuhaan gradua kirjoittaessa.

Humanistinen tiedekunta näköjään painottaa tarkkaan myös kieliasua. Siihen ainakin haluan panostaa täysillä. :D Graduni ottaa myös joitain taikun suomia taiteellisia vapauksia. Huomasin myös, että humanistit haluavat opiskelijat äkkiä ulos, sillä 1.1.2014 jälkeen aloitetuissa graduissa arvioidaan myös ajankäyttöä... klunks.

Gradun erään ydintermin avausyritys

Minun graduuni liittyvät termit eivät ole mitenkään päätäpakottavan vaikeita, ainakaan perusmerkityksissään. Siispä ajattelin, että voin tehdä tämän määrittely-yrityksen jo nyt. Teen graduni romaanista, jossa on erikoinen kerronta, maailma näyttäytyy siinä maagisena ja luonto hyvin eläväisenä.

Valitsin tähän blogikirjoitukseen tutkimukselleni tärkeän termin personifikaatio. Kaikki ovat varmaan koulun äidinkielen tunneilla sanan ainakin kuulleet, jos ei muuta. Kertauksen vuoksi: Personifikaatiolla tarkoitetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, kun ei-inhimillisen olennolle annetaan inhimillisiä piirteitä tai toimintoja. Toisinaan personifikaatio on kyseessä myös silloin, kun tekstin minän ajatukset ja/tai tunnetilat heijastuvat minän ympäristöön.

Tieteellisestä kirjoittamisesta

Tekstin tuottaminen on ollut minulle vaikeaa jo ala-asteelta lähtien. Kiinnostus on säilynyt niin kauan, kunnes on tullut vastaan jokin pakollinen (inhottava) tarinan kerronta tai essee. Kielioppi, oikeinkirjoitus ja kielten opiskelu on kiinnostaneet enemmän, kun mielikuvitusta puuttuu.

Käyttäjäystävällisen tietojenkäsittelyn suuntautumisvaihtoehdon myötä törmäsin kuitenkin yhteen kirjoittamisjuttuun, jossa huomasin olevani ihan hyvä. Olen tehnyt työkseni nyt viitisen vuotta käyttöohjeita, asennusohjeita ja erilaisia tuotekuvauksia. Olenkin yrittänyt lähestyä gradua vain yhtenä kuvauksista, mutta mitä enemmän aiheeseen syvennyn, kirjoitustavat tuntuvat olevan eri maailmoista. Ohjeiden mahdollisimman tiivistetystä "1. Tee sitä. 2. Tee tätä." -tyylistä on täytynyt nimenomaan karsia pois kaikki pohtiminen ja analysointi.

Koska teen gradua töihin, se täytyy tehdä englanniksi. Kieli sinällään sujuu, mutta termit oli heti alkuunsa hukassa. Työn puolesta päästä löytyy sanastoa kärkipihdeistä mittamuuntajakertoimeen, mutta gradu oli aloitettava etsimällä sanakirjasta tutkimussuunnitelma. Jatkuva tarkistaminen alkoikin pian tuntumaan aikamoiselta rämpimiseltä. Tuntuu, että työ pitää kirjoittaa kahteen kertaan, kun ensin hahmottelen suomeksi mitä haluan sanoa, jonka jälkeen käännän tekstin englanniksi. Ehkä fiksuinta olisikin nyt kirjallisuuskatsauksen puitteissa tutustua sekä suomen- että englanninkielisiin graduihin ja vertailla tyylejä ja sanastoa...

Nyt olisi siis valmiina muut opinnot, on aihe joka kiinnostaa ja gradun teosta vielä maksetaan palkkaa. Että kun tarjottimella ojennetaan, niin niskasta kiinni ja härkää sarvista ja.. nyt tää ois pakko saada tehtyä.