Käsitykseni filosofian graduista

Tarkastelen Ossi Heinosen filosofian alalta tekemää gradua ”Kasvatus filosofiaan” - Tutkielma Matthew Lippmanin pedagogisesta ajattelusta" ja kirjoitan lukemiseni aikana syntyneistä ajatuksista. Mukana ovat myös yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan graduohje ja arviointiperusteet sekä ajatukseni omasta gradustani.

Aluksi muutama ajatukseni filosofian alan graduista yleensä. Ymmärtääkseni filosofian graduissa yleinen piirre verrattuna monien muiden alojen graduihin on havaintoaineiston puute. Gradu ei rakennu havaintoaineistosta, eli esimerkiksi kyselyn kautta saadusta vastauksista, ja taustakirjallisuudesta. Sen sijaan se on tutkimusta tarkasteltavan tekstin ja tätä kommentoivien tekstien välillä, mutta ilman että näitä erityisen tutkimuksellisesti tarkasteltaisiin. Tarkastelu kohdistuu ymmärtääkseni enemmin kirjoitusten sisältämiin ajatuksiin, ei konkreettisesti siihen mitä tekstissä lukee. Toinen erityispiirre on tutkimusasetelman eläminen koko tutkimuksen ajan. Eli (kuulemma) filosofian graduissa ei ole tapana tehdä kovin tarkkaa tutkimussuunnitelmaa työn alussa, vaan suunnitelma, työn luonne ja sisältö elävät koko työn teon ajan. Lopussa sitten nähdään mitä tuli valmiiksi. Tämä tekee työn hallinnasta vaikeaa ja toisaalta voikin kysyä onko tällainen näkökulma hyvä. Onko kyse vain siitä, että filosofian piirissä ei haluta mukavuussyistä tehdä tarkkaa tutkimussuunnitelmaa ja perustellaan tämä tutkimusalan erityisyydellä. Vai olisiko syytä ottaa lakki kouraan ja kiltisti tehdä tutkimussuunnitelma, laatia menetelmä ja pyrkiä noudattamaan sitä?

Mennään sitten Heinosen Ossin graduun. Tutkimusongelmana työssä on "pyrkiä hahmottamaan tietynlaista yleiskuvaa lasten filosofoinnin ja koulutuksen välisestä teemasta, lähestymällä aihetta Lippmanin ajattelun pohjalta vahvemmin käytännön pedagogiseen tasoon kytkettynä". Itseäni, ajatellen omaa graduani, tässä askarruttaa se, että milloin yleiskuvaa on riittävästi hahmotettu, mitä yleiskuva on? Mitä minulla paperilla tulee olla, jotta olen yleiskuvan hahmottanut? Siten mielestäni tässä heijastuu filosofian tutkimuksen hankaluus, se että tutkimus on vain läjä tekstiä ja jossain vaiheessa on ajateltava, että se on valmis. Työssä Heinonen kuvaa Lippmanin käsitystä lapsista ja filosofiasta sekä näiden välisestä suhteesta. Tarkastelu tapahtuu lukemalla Lippmanin ajatuksia (tämä ei kirjaimellisesti) ja vertaamalla näitä toisiin filosofisiin ajattelijoihin. Näiden välille Heinonen siten muodostaa yhteyksiä, esim. kirjoittamalla"Lippmanin mukaan.. ..joka muistuttaa Habermasin teoriaa..". Tässä ilmeisesti Heinonen on se, joka "uskaltaa" tehdä tämän rinnastuksen. Uskallanko minä yhtälailla väittää, että omassa työssäni Hayek muistuttaa Kantia, vai tuleeko tähän hakea jotakin vahvistusta? Mikä riittää yhtäläisyydeksi?

Toisaalta kysymykseksi jää, mikä on se ajattelijoiden joukko, jota tulee verrata tarkasteltavana olevaan tekstiin. Riittääkö se, että on joitakin, vai pitääkö noiden olla tiettyjä? Miksi lainattavat lähteet ovat juuri nämä? Ovatko nämä juuri ne oleelliset, joita työssä ilman muuta pitääkin lainata? Onko siten omassa työssäni joitakin ilmiselviä lähteitä, joita minun tulee lainata, jotta työni osoittaisi minun olevan perehtynyt riittävästi omaan alaani. Mistä tiedän nämä, vai olisiko nämä pitänyt opiskella silloin kun "(opiskelu)vuodet vain hujahtivat".

Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat? Ajattelenko nyt Heinosen valitseman filosofian osa-alueen, kasvatusfilosofian ja Lippmanin edustaman suuntauksen, jonka itse ymmärrän "ei-perinteisenä, oppijan, ei vain vastaanottajana kokevana suuntauksena" (en osaa tätä nimetä) - siis oletanko näiden olevan tutkimuksen teoreettisiä lähtökohtia.  Siten teoreettiset lähtökohdat olisivat sama asia kuin työn aineisto, joka käsittelee samaa asiaa. Vai oletanko niitä olevan tutkimusmenetelmien, joita ovat Heinosen työssä ymmärtääkseni olleet (näitä hän ei luultavasti työssä mainitse, koska tämä ei yleensä ole ollut tapana. en tätä jaksanut varmistaa) lukeminen, ajattelu, keskustelu ja kirjoittaminen, siis näiden varmuuden ja oikeellisuuden perustelu. Eli sitä, että lukiessaan hän voi luottaa lukemansa tekstin olevan sitä, mitä hän ymmärtää sen olevan (eikä esim. Descartesin pahan demonin riivaamaa), graduohjaajansa puheen tarkoittavan sitä, mitä se tarkoittaa tai luultavasti tietokoneella kirjoittamansa teksin olevan myös sitä mitä sen tulisi olla. Tulisiko siten Heinosen työssä määritellä se, millä perusteilla hän olettaa Lippmanin kirjoittaneen todella niin kuin hänen kirjansa näyttää jne. Tällaista ei Heinonen työssä tee, eikä siinä mielestäni mitään järkeä olisikaan. Siten tuntuisi, että tutkimusmenetelmien selittäminen ei filosofian gradujen kohdalla ole erityisen mielekästä.

Tiedekuntani sivuilta löysin graduohjeet, jotka tosin olivat yhteiset koko yhteiskuntatieteellisen tiedenkunnan kanssa. Tästä seuraa se ongelma, että ne eivät sovi yhteen filosofian gradujen kanssa, koska mm. tutkimuksen muoto selitettiin metodin ja aineiston tarkastelun kautta. Metodin selittäminen ei kuitenkaan ole tapana filosofian gradujen (eikä yleensä muunkaan filosofisen tutkimuksen kohdalla) vaan se sopii enemmän muun yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksen osalle. Siten tiedekunnan graduohje antaa lähinnä apua vain puhtaiden muotoseikkojen, kuten rivivälin ja fontin asettamisessa oikeaksi.

Tiedekuntani gradujen arviointiasteikko puolestaan toi minulle toivoa. Tavoittelemani arvosana, 1, on arvosteluasteikon osalta lähes kaikilta osilta puutteellinen. Kysymys onkin, mikä on ero puutteellisen ja olemattoman välillä? Mitä työltä vaaditaan, jotta se olisi - kuten asteikosta voi katsoa - edes suppea ja jäsentelemätön, heikosti käsitelty ja huonosti valittu, epäedustava ja hajanainen, pintapuolinen ja referoiva, puutteellinena lisäksi kielellisesti viimeistelemätön. Tätä minun työni tällä hetkellä mielestäni on. Onko siis minulla gradu jo olemassa? Eivät nämä ainakaan mahdottomilta vaikuta saavuttaa..

p.s. Tämä nyt vähän jäi tällaiseksi päänaukomiseksi, enkä Heinosen gradua käsitellyt loppuun, mutta toivottavasti kirjoitus kuvastaa sitä, millainen käsitys minulla oman alani graduista ja niiden erityispiirteistä on.