Minulle tieteellinen kirjoittaminen merkitsee sitä, että faktat, käsitteet ja lähdetiedot ovat kohdillaan. Tieteellisen tekstin ehdoton vaatimus on kyky kritiikkiin, niin tutkimuskirjallisuuden ja aineiston kuin omien ajatustenkin suhteen. Tekstissä tulee olla jotakin omaa, se ei voi olla vain mekaanista vanhan referointia. Omaa voi olla esimerkiksi näkökulma tai tutkimuskohteiden ja tutkimuskirjallisuuden uudenlainen yhdistely. Tieteellisyyden taso ei suoraan korreloi tekstin pituuden kanssa, vaan lyhytkin artikkeli voi olla hyvin tieteellinen ja pitkä taas pelkkää jaarittelua.
Itse asiassa, eihän tuo kuulosta kovin vaikealta.
Nuo äsken määrittelemäni vaatimukset eivät kuitenkaan riitä silloin, kun omasta tekstistäni on kyse. Siinä tulisi olla jotakin kiinnostavaa, jotakin uutta, jotakin millä on oikeasti merkitystä. Ennen kaikkea, sen tulisi olla hyvin tehty. Tämä vaatimus kulminoituu erityisesti julkaistavista töissä (kuten gradu) – ja julkaisuunhan tieteellisten kirjoitusten on tarkoituskin mennä. Tieteellinen kirjoittaminen muuttuukin haastavaksi, jos kirjoittaja sekä haluaa tulla nähdyksi että olla näkymätön. Tieteellinen kirjoittaminen vaatii rohkeutta sekä ymmärrystä siitä, että mistään asiasta ei voi tehdä lopullista, täydellistä selvitystä. Tieteelle elintärkeä kritiikki voikin liian suurena annoksena koitua sen kuolemaksi. Ehkä akateeminen kirjoittaja voisi yrittää nähdä itsensä osana maailmanlaajuista tutkijoiden laumaa, jossa eri kirjoittajat täydentävät toistensa tekstejä.
Tieteellinen ei ole mielestäni synonyymi tylsyydelle ja kliinisyydelle. Vieroksun kaikenlaista tekstin keinotekoista vaikeuttamista sekä englantilaisperäisten termien käyttöä silloin, kun suomalainenkin vastine on olemassa. Pidän sanoilla leikkimisestä ja erilaisten merkitysten etsimisestä. Sanoistahan tieteellinenkin teksti muodostuu. Tieteellinen kirjoittaminen ei ole mikään tyyli, vaan tiedettä voi kirjoittaa monella eri tavalla. Se, että teksti on runollista, kujeilevaa tai muutoin tunnelmallista ja persoonallista, on mielestäni pelkkä etu. Parhaimmillaan tieteellisen tekstin lukeminen on kuin jännityskertomus, joka tarjoaa sekä oivalluksia että elämyksiä lukijalleen.
Naulan kantaan ja monellakin tasolla hienosti sanottu. Allekirjoitan tämän kaiken, mutta kyse on ihanteellisesta suorituksesta, joka harvoin käytännössä ainakaan minulla toteutuu. Annostelusta hyvinkin on kyse, eli näkemykseni mukaan tasapainosta tavoitteen ja käytettävien voimavarojen suhteen.
VastaaPoista