Olen kymmenet kerrat käynyt keskusteluja siitä, ettei gradun arvosanalla loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, ja näihin keskusteluihin olen viime ajat yrittänyt tukeutua. Valitettavasti tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun aluksi tuumaan, että ei arvosanalla väliä, kunhan pääsen läpi, vain törmätäkseni jälleen sisäiseen perfektionistiini, joka pikkuhiljaa kohottaa rimaa yhä ylemmäs.
Rimakauhun iskiessä alkaa perääntyminen ja kiertoteiden tähyily. Näen jo, kuinka maisterinpaperit lepattavat yhä vaan kauempana. On pakko päästä eteenpäin.
Tämän hetkinen tavoitteeni onkin keskittyä tekemiseen tekemisteni arvottamisen sijasta. Ideaalitilanteessa saisin gradustani erinomaisen arvosanan ja onnistuisin toteuttamaan tutkimuksen, jolla on väliä muutenkin kuin valmistumiseni kannalta. Riman ulottumattomiini kohoamisen välttämiseksi en kuitenkaan halua miettiä arviointikriteereitä tämän enempää. Nyt teen ja luotan siihen, että riittävän hyvää pukkaa tulemaan. Katsotaan sitä riman kohotusta sitten, kun isoG.docx -tiedostossa on muutakin kuin jatkuvasti muotoaan muuttava otsikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti