Humanistisella tiedekunnalla on aika selkeät arviointiperusteet gradua varten. Uskoisin yltäväni melko kohtuullisella ponnistelulla hyvään, mutta haluaisin tavoitella mieluummin kiitettävää.
Mieltäni on jäänyt kaihertamaan jonkin verran kandintyöni, jonka tekeminen oli vieläkin tuskaisampaa ja tuhoontuomittua kuin tämä gradupuuhastelu. Luovutin työn lopulta keskeneräisenä, ja sain arvosanaksi kolmosen. Olisi voinut ajatella, että olisin ollut helpottunut ja kiitollinen, mutta toisin kävi. Asia painaa hieman vieläkin ja on varmasti osaltaan kasvattamassa paineitani gradun suhteen. Vaikka kolmonen on nimensäkin puolesta hyvä arvosana, minua se jo ajatuksena kauhistuttaa. Haluan gradullani todistaa, että pystyn parempaan. Niin typerää kuin tällainen ajattelu onkin.
Olen jo aiemmin tutustunut joihinkin laitokseni graduihin. Toiset yllättivät heppoisuudellaan, toiset ammattimaisella otteellaan. Hyvin monitasoisella gradulla on siis mahdollista valmistua. Hiljattain ohjaajani suositteli minulle metodiensa puolesta erästä gradua, joka oli arvioitu erinomaiseksi. Se olikin suorastaan ahdistavan laadukas. Oma väkertely alkoi tuntua naurettavalta. Yritän nyt siis välttää toisten töiden lukemista ja keskittyä vain omaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti