Synttärilahjaksi kovakantinen?

Aloittaessani vuosia sitten gradumatskun läpikäymisen tavoitteenani oli tehdä erinomainen gradu. Halusin tehdä täydellisen työn, jonka pohjana ovat monipuoliset materiaalit arkistolähteistä haastatteluihin ja joka ansiokkaasti lisää alan vähäistä kirjoitettua tutkimusta ja alan historian tuntemusta. Proffa vinkkasi, että tämä varmaan sitten julkaistaan. Tämä ehkä asettikin riman korkealle ja muiden jumien lisäksi iski rimakauhu. Sen sijaan, että olisin kirjoittanut jotain, mitä tahansa, jota voi korjata ja parannella myöhemmin, en kirjoittanut mitään. Julkaisukelpoisen tekstin tekeminen tuntui vaikealta ja paljon oli muitakin hyviä tekosyitä. 

Tällä hetkelle tuntuu siltä, että tavoitteeni on rääpiä kasaan jotain kirjoitettua sontaa, jolla pääsee läpi ja saan paperit ulos. Aikaa on kolmisen kuukautta, sen verran mies on kotona lasten kanssa. Huippua olisi, jos saisin gradun tarkastukseen heinäkuun loppuun mennessä, siinäpä olisikin synttärilahjaa monen vuoden edestä. Tavoitteena on, että voin sanoa lopultakin tehneeni sen hemmetin gradun ja valmistuneeni (kaikille niille ihmisille, jotka lakkasivat kyselemästä valmistumiseni perään jo reilu puoli vuosikymmentä sitten). Tai paremminkin, että saan tehtyä tämän etoprojektin, jonka tekeminen vaatii vain perslihaksia ja kestävyyttä ja joka syö ihmistä keskeneräisyydellään. Jumalaare, en mää nyt niin paljon tyhmempi ole kuin ne tuhannet muut, jotka ovat gradunsa tehneet suit sait sukkelaan pois alta. 

Haluan tämän vuosikausia takaraivossa kuiskutelleen mörököllin pois nurkista pyörimästä. Ilolla sen ulos lakaisenkin, jotta voin vastedes riemuiten viettää joutilasta aikaa silloin, kun sitä on. Teorioista ja metodeista viis, niistä voin tinkiä, nyt kirjoitetaan selväkielinen esitys asiasta, joka aiheekseni on annettu ja sillä sipuli.

Tiedän kuitenkin, että itsekritiikkini ei salline minun lähettää tarkastettavaksi mitä tahansa sotkua. Olen tottunut saamaan erinomaisia ja hyviä arvosanoja, joten en usko, että tässäkään tapauksessa lopulta tahdon laskea rimaa kovin alas, vähintään kolmonen gradusta olisi saatava. Ei se nelonenkaan haittaisi… 

Ensimmäinen etappi on kahlata läpi uudelleen materiaalit ja vuosien varrella lisääntynyt kirjallisuus ja saada edes jonkinlainen kasa peräkkäisiä sanoja aikaiseksi heinäkuun loppuun mennessä. Jossain välissä pitäisi ehtiä tekemään haastatteluja, joista saisin arvokasta ja tarpeellista lisätietoa aiheestani. Edellä mainituissa tehtävissä riittänee puuhaa touko- ja kesäkuulle, joten haastattelut jäisivät heinäkuulle. 

Epäilen kuitenkin suuresti, että haastattelujen tekeminen heinäkuussa saattaapi olla jopa hitusen haastavaa, harvempi halunnee laiturinnokasta paneutua muistelemaan töitään ja yhteiskunnallista tilannetta vuosilta 1972 – 1993. Olkoon tavoite siis saada projekti muuten kuosiin ennen elokuuta, haastattelut hoidetaan, kun ihmiset saadaan kiinni ja syksyn mittaan naputtelen homman lopullisesti kasaan. Jospa se joulupukki sittenkin toisi valmiin gradun ja valmistumisen mukanaan.