Kun lähden miettimään, mitä itse gradultani odotan, on ensimmäinen ajatukseni varsin selkeä: Etta se tulee valmiiksi! En lähtökohtaisesti usko (oikeastaan olen jopa varma), että työn arvosanalla on loppuelämäni kannalta hirvittävän suurta merkitystä niin työnsaannin kuin minkään muunkaan tekijän osalta. Minkäänlaista numeropainetta minulla ei siis ole itseni tai muiden puolesta. Miksi työn tekeminen tuntuu sitten niin stressaavalta? Miksen vain kirjoita sitä alta pois?
Siksi, että taidan kuitenkin pitää aiheestani ja haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Odotan, että tutkimuksestani on minulle oikeasti hyötyä tulevaisuuden ammatissani, joten haluan ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Yhteiskuntaa en usko pelastavani, mutta jos joku kollegoistani kokee saavansa työstäni jotain hyötyä, on se jo valtava plussa. Minua hieman pelottaa, että joudun hätiköimään kirjoittamisen kanssa enkä saa gradustani aivan sellaista kuin toivoisin. Toisaalta, jos valmistun ja pääsen tekemään unelmieni töitä, niin haittaako sekään..?
Arviointiperusteisiin ja valmiisiin graduihin tutustuessani, huomaan ettei sen suurempia odotuksia graduani kohtaan tule myöskään tiedekuntani puolelta. Toki he toivoisivat uutta ja merkittävää tietoa, mutta tärkeämpää taitaa kuitenkin olla saada opiskelijat valmistumaan ajoissa.
En ole koskaan pitänyt tieteellistä kirjoittamista erityisen haastavana, joten työnä gradu ei kuulosta maata järisyttävältä. Nyt pitäisi vain oikeasti realisoida tavoitteeni ja ryhtyä kirjoittamaan pelkän suunnittelun sijasta. Vaikkei lopputulos ei aivan vastaisikaan odotuksia, kukaan ei tule syyttämään. Ainoa, ketä harmittaisi olisin mina ja itselleni voin aina antaa uuden mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti