Ydinkäsitteen esittely

Olen pohtinut tätä aihetta paljon! Siksi varmaan tästä kirjoittaminenkin tuntuu vaikeammalta ja jotenkin lopulliselta. Oman graduni kohdalla tärkein käsite on ehkä paikkalähtöisyys, johon linkittyy myös käsitteet yhteisötaiteesta ja paikkasidonnaisesta taiteesta. En ole varma voinko puhua paikkasidonnaisesta taiteesta sellaisenaan, sillä tällä käsitteellä ymmärretään yleensä paikkaan rakennettu taideteos, joka tulee kokea sen oikealla paikalla. Pyörin käsitteeni kanssa, kun koitan selittää koko projektia yhteisötaiteen ja keskustelutaiteen näkökulmasta. Koko prosessi on keskustelutaidetta, yhteisöllistä taidetta, jossa projekti itsessään on tärkeämpi, kuin lopputulos. Paikkasidonnaisuus taas liittyy siihen miten koko projektin aikana kaikkia tehtäviä ja teemoja on lähdetty käsittelemään. Paikka on myös käsite, joka toistuu monella tasolla. Välillä toivoisin jopa, että suomenkielessä olisi muutama muukin sana, jotka kuvaisivat tarkemmin samoja asioita.

Graduni tutkii sitä miten lavastettu paikka voi toimia taiteellisena menetelmänä käsitellä omia ajatuksia. Rinnalla kulkee myös oma taiteellinen tarpeeni tuoda mallinukke kuviin. En ole varma voiko se olla osa gradua, mutta minun on vaikea erottaa näitä kahta. Menetelmäopas ei sinänsä tarvitse ohjaajan taiteellista lähtökohtaa ollakseen toistettavissa. Haluan vaan tuoda omassa taiteellisessa projektissani esille inhimillisyyttä ja ihmisen tarvetta kokea kuuluvansa paikkaan.

Oma tutkimuskysymykseni olisi karkeasti muotoiltuna: Miten lavastettu paikka voi toimia taiteellisena menetelmänä käsitellä tiettyä teemaa, joka oman projektini kohdalla on turvapaikka. Paikallisuus toistuu siis kaksinkertaisena sekä tutkimuskysymyksessä, että itse projektin sisällössä.

Paikkalähtöisyys on kuitenkin hankala sana esitellä muille. Koen, että se on kaikkein eniten keskiössä, mutta ehkä palaan paikkasidonnaisuuteen. Paikkasidonnainen taide täytyy vaan osata linkittää oman tutkimuksen kannalta mielekkäästi.

Paikkasidonnainen taide

Perinteisesti nähdään, että paikkasidonnainen taide on taidetta, jossa paikka on olennainen osa itse taideteosta (Kantonen 2005, 52). Näen kuitenkin, että käsite on projektini kohdalla paikallaan, koska taide tapahtuu yhteisötaiteen keinoin prosessin aikana ja paikka on prosessia työstettäessä oleellisin asia. Kantonen tukee ajatustani määrittelemällä, että paikka voidaan ymmärtää taiteen tekemisen paikaksi, näyttelypaikaksi, taideteoksen paikaksi osana taidelaitoksen toimintaa, yhteisölliseksi paikaksi tai yhteiskunnalliseksi keskusteluksi, johon taideteos ottaa kantaa (Kantonen 2005, 52). Taide ei synny ainoastaan tyhjälle maalauspohjalle, vaan tyhjä maalauspohja voi muodostaa taiteen. Paikkasidonnaiselle taiteelle onkin tyypillisempää, että kaikki taide ei ole kuin tyhjä taulu (Kwon 1997, 86). Paikkasidonnaisen taiteen kohdalla näen, että tämä voi tarkoittaa esimerkiksi taiteeseen osallistuvaa ympäristöä tai paikkakorostuneisuutta taiteessa, joka on minulle tärkeämpi näkökulma.

Edward S. Casey kirjoittaa, että ihminen on aina paikkaan linkittynyt, ja huone jossa olemme määrittää sitä miten olemme toisten ihmisten kanssa, tai jopa keitä meistä tulee yhdessä (Casey 1993, 22-24). Omassa projektissani näen, että kun paikkakokemuksen tuo osaksi yhteistä keskustelua sen kokeminenkin muuttuu. Keskustelun on siis syytä myös tukea turvallisen paikan kokemukseen liittyviä tunteita, sillä jo pelkän paikan kokeminen on kokemus, jossa yhdistymme tilaan ja otamme vastaan sen tarjoamia impulsseja. Tilan prosessointi taideprojektin näkökulmasta saattaa toimia silmiä avaavana kokemuksena, että oman turvapaikan voi nähdä täysin uudella tavalla. Kun tilasta tehdään paikkasidonnainen taideteos, voidaan tutkia taiteen tarjoamia impulsseja yhdistettynä tilakokemukseen. Väitänkin, että paikan tunnelma ja kokemus tilasta muuttuu ratkaisevasti, kun tilasta tehdään hetkeksi paikkasidonnainen teos.

Kun paikkaa lähdetään valokuvaamaan, on tarkoitus kiinnittää puhtaimmillaan huomiota siihen mikä paikassa itseä puhuttelee, sekä millaisia impulsseja se tarjoaa, jotka voisivat viedä kuvaa kuin itsestään eteenpäin. Paikkasidonnainen teos antautuu ympäristölleen ja ympäristö ohjaa sitä (Kwon 1997, 85). Kwon kirjoittaa myös, että paikkasidonnaisen teoksen erityinen side ympäristön ja teoksen välillä rakentuu myös siitä tosiasiasta, että teoksella on korjaamaton pysymättömyys, eikä sitä voida kokea toistettuna (Kwon 1997, 91). Voisin jättää näyttelyn rakentamatta, mikäli kokisin, että olen tekemässä vain yhtä teosta, jonka sijoittaminen tilaan tuntuisi tärkemmältä. Tällöin paikkakokemuksesta tulisi melkein installaatio. Näen kuitenkin, että paikkakokemus jatkuu prosessina, ja valokuva on siitä yksi vaihe. Sen takia koen myös, että kuvien esilletuominen on iso osa paikkasidonnaisuutta ja erityisesti yhteisötaideprojektiani. Vaikka valokuva isenäisyyskotien festaritapahtumassa ei enää toisinna varsinaista paikkakokemusta, se tarjoaa silti prosessin näkökulmasta jatkumon, jota voi pitää paikkasidonnasena taiteena. Valokuva ei ole ainoa teos, joka projektin aikana syntyy. Prosessi on projektin teos, jonka haluan tuoda esille.

Valokuvien esittäminen myöhemmin voisi olla mahdollista, mutta silloin projekti jatkaisi etenemistään, ja tutkimukseni kannalta on järkevämpää tutkia vain yhtä näyttelytilaa. Kuvat myös tarjoavat yleisölle mahdollisuuden paikan kokemuksellisuuteen, mikäli kyseessä on jollain tapaa julkinen tai muutoin saavutettava tila. Tilan tunnistamisen kautta paikkaa voi lähestyä muunakin, kuin tuttuna tilana (Kwon 1997, 96). Tilan kokemus saattaa kuvan kautta muuttua myös näyttely-yleisölle.

Paikkasidonnainen taide on taiteilijan näkemys tilasta. Yhteisöllisen ja paikkasidonnaisen taideprojektin kohdalla voisi sanoa, että  teos on taiteilijan ja yhteisön näkemys tilasta. Taiteen tekemistä voi paikantumisen näkökulmasta ajatella tilan ottamisen subjektiiviselle kokemukselle (Raekallio 2010, 216). Omassa projektissani painotan vielä kokemuksen luonnetta. Tilasta pyritään aistimaan niitä nyasseja, jotka määrittelevät sitä mikä lisää turvallisuuden kokemusta. Kun ennen taiteilija oli ainoastaan tekijä, on paikkasidonnaisen taiteen kohdalla kyseessä myös käsite manageriudesta. Taiteilijalla on käsissään auktoriteetti omasta oikeudestaan. (Kwon 1997, 103.) Yhteisötaiteen projektin kohdalla prosessi toimii koko tilanteen sanelijana ja ratkaisut tilassa tehdään sopimuksina. Tilan uudelleen rakentaminen onkin mieluummin se prosessi, jonka taiteilija tekee perinteisemmän teoksen kohdalla jo suunnittelu- ja työstövaiheessa.

Lähteet

Casey, Edward S. (1993) Getting Back into Place. Toward a Renewed Understanding of the Place-World. Bloomington & Indianapolis: Indiana University Press.

Kantonen, Lea. (2005) Teltta : kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

Raekallio, Johanna. (2010) Puhetta ja kuulluksi tulemista. Teoksessa Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua: keskustelevaa kirjoitusta paikkasidonnaisesta taiteesta, toim. Lea Kantonen ja Marjo Heikkilä. Helsinki: Kuvataideakatemia, 214-217.

Sähköiset lähteet

Kwon, Miwon. (1997) One Place after Another, Notes on Site Specificity. The MIT Press.

http://www.ira.usf.edu/cam/exhibitions/2008_8_Torolab/Readings/One_Place_After_AnoterMKwon.pdf (Linkki tarkastettu 16.5.2014)